Mainos

Joulun paluuliikenne ruuhkauttaa tiet

Paluuliikenteen vilkkain päivä on tapaninpäivä, jolloin liikenteeseen odotaan ruuhkaa iltapäivästä lähtien.

Joulun paluuliikenteestä ennustetaan huomattavasti vilkkaampaa kuin menoliikenteestä. Menoliikenne jakautuu kolmelle eri päivälle, mikä tasoittaa pahimpia ruuhkahuippuja. Osa lähtee joulun viettoon jo huomisiltana, mutta hyvin monet suosivat lauantain ja sunnuntain valoisia tunteja matkan ajankohdan valinnassa.

Eniten liikennettä on Etelä-Suomen pääteillä, erityisesti Helsingistä pohjoiseen johtavalla valtatie kolmella Tampereelle sekä valtatie neljällä Lahteen ja sieltä edelleen Jyväskylään ja Mikkeliin.

Isojen kaupunkien lähialueille kertyy lyhyitä jonoja menoliikenteen vilkkaimpina tunteina kello 9-15 aikoihin, mutta mikäli ajokeli on normaali, eivät nopeudet juurikaan hidastu. Muille teille ennustetaan hyvin sujuvaa liikennettä, ellei keli muutu huonoksi.

Joulun paluuliikenne on selvästi vilkkainta tapaninpäivänä. Huipussaan liikenne on keskiviikkona klo 14 ja 21:n välillä, jolloin liikenne saattaa jonoutua ja paikoin myös hidastua.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.