Mainos

Joulun menoliikenne käynnistyy - poliisi varoittaa liukkaudesta

Joulun menoliikenteessä on tänään vilkkain päivä.

Koska matkanteko kuitenkin tänä vuonna jakautuu usealle päivälle, pahoja ruuhkia ei pitäisi syntyä.

Keski-Suomen poliisi kehoittaa autoilijoita erityiseen varovaisuuteen liikenteessä. Keliolosuhteet huonontuneet ja aiheuttavat liikenteessä ongelmia.

Esimerkiksi Nelostiellä useita rekkoja jäänyt jumiin muun muassa Petomäessä ja Viisarimäessä. Poliisin mukaan matkoihin on syytä varata aikaa.

Liikennevirastosta arvioidaan, että liikenne alkaa vilkastua puolen päivän jälkeen ja jatkuu vilkkaana iltakuuteen. Eniten joululiikennettä on eteläisen Suomen pääteillä.

Viikonloppuna liikenne hieman hiljenee mutta vilkastuu jälleen maanantaina. 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.