Joululiikenteestä veikataan tasaisen vilkasta

Joulun meno- ja paluuliikenteen odotetaan jakautuvan tänä vuonna tasaisesti koko alkavalle viikolle. Pieniä ruuhkia on Tielaitoksen arvion mukaan odotettavissa vain meno- ja paluuliikenteen vilkkaimpina tunteina. Linja-autoissa menoliikenne on tasaisen vilkasta koko joulunalusviikon. Bussiyritykset ovat varautuneet ruuhkiin ja laittavat tarvittaessa matkaan lisäautoja.

Junissa suosituimmaksi menoliikenteen matkustuspäiväksi odotetaan perjantaita. Päiväjunissa löytyy vielä tilaa koko joulun ajaksi, mutta yöjunien makuupaikat ovat enimmäkseen menneet. VR on varautunut joulunajan liikenteeseen koko kalustollaan. Liikenteessä on 19 lisäjunaa ja ylimääräisten vuorojen lisäksi juniin liitetään lisävaunuja.

Lentoliikenteessä vilkkaimmat menopäivät ovat torstai ja perjantai. Suurin osa koneista on täynnä, mutta joitakin hajapaikkoja saattaa löytyä.

Autoliiton Tiepalvelu puolestaan avustaa tienposkeen jääneitä autoilijoita. Apua annetaan tarvittaessa myös liikenneonnettomuuksissa. Operaatio Lumihiutaleeseen saa yhteyden numerosta 0200-8080 (4,65 mk/min + pvm). Päivystys alkaa 22. joulukuuta ja kestää 1. tammikuuta saakka.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat