Joululiikenteeseen luvassa hankalaa ajokeliä

MTV:n meteorologi Pekka Pouta ennustaa joulun menoliikenteeseen jopa viime viikonloppua tukalampaa ajokeliä.

- Huominen on laajempien pyryalueiden suhteen välipäivä, silloin tulee vain paikallisia lumikuuroja, jotka saattavat kuitenkin olla sakeita.

Keskiviikosta perjantaille ulottuvassa jaksossa sakeita lumikuuroja kuitenkin saadaan jälleen.

- Näiden kolmen päivän aikana menee ainakin kaksi kunnon pyryaluetta Etelä-Suomen ylitse. Osa niistä nousee ehkä Lappiin. Näiden pyryalueiden reitit ja aikataulut ovat vielä hakusessa. Se, missä vaiheessa pahin ajokeli on aatonaatosta joulupäivään, niin sitä ei voi vielä sanoa. Kannattaa varata paljon aikaa, milloin onkin lähdössä ja seurata lähempänä uudelleen säätietoja.

Eilen eteläisessä Suomessa neljä ihmistä kuoli liukkailla teillä sattuneissa liikenneonnettomuuksissa. Joululiikenteeseen on luvassa jopa eilistä hurjempaa ajokeliä.

- Menoliikenteen ensimmäinen pyry on jopa pahempi, kuin mitä oli viikonlopun tilanne. Eli on tulossa varsin sakea lumisadealue. Lisäksi siinä on samalla lämpötilan nousu. Eli kun menemme nollaan, se tekee tilanteen vielä pahemmaksi.

Loskaa luvassa etelään

Pyryalueet tuovat mukanaan myös lämmintä ilmaa etelään.

- Ainakin etelärannikko menee jossain vaiheessa todennäköisesti hyvin loskaiseksi. Lämpötila soutaa ja huopaa etelärannikolla nollan molemmin puolin. Kaupungeissa saattaa tulla vielä suolan aiheuttama paikallinen harmaus, harmittelee Pouta.

Muuten Pouta lupaa koko maahan valkoista joulua. Lisäksi Lapissa kunnon pakkaset pysyvät joulun yli.

Koko maata koetellut kireä pakkasjakso on kuitenkin väistymässä koko maasta eikä uuden kylmän arktisen ilmamassan tulosta Suomeen ole vielä tietoa.

- Me ehkä päädymme matalapaineen pakkaspuolelle, että emme joudu ihan plussakeliin ja loskaan. Eurooppa on sen sijaan menossa selvästi plussalle, eli siellä luminen tilanne on näillä näkymin väliaikainen.

Lunta koko maassa

Eilinen pyry toi runsaasti lunta pääkaupunkiseudulle.

- Helsinki-Vantaalla on 34 senttiä lunta. Muuten kauttaaltaan keskisen Suomen alue on kymmenessä sentissä. Eli sakeimmat lumisateet ovat tulleet nimenomaan sulan meren aiheuttamisessa kuuroissa. Osaltaan meri on vahvistanut myös jatkuvan sateen alueita, selvittää Pouta.

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat