Joululiikenne alkoi rauhallisesti

Joululiikenne sujui eilen rauhallisesti Suomen maanteillä. Operaatio Lumihiutaleen vapaaehtoisjoukkoja ei enää illansuussa juuri tien päällä tarvittu edes pohjoisessa. Puoleenpäivään mennessä apuvoimat olivat pelastaneet ojan pientareilta noin 100 autoa, sen jälkeen valtakunnallisia laskelmia ei enää tänään tehty.

-Eniten apua kaivattiin illalla Kuopion ja Lahden suunnilla, mutta silloinkin ongelmat olivat yleensä perin tyypillisiä laturivikoja, koulutuspäällikkö Teijo Poutanen Autoliitosta sanoo hieman yllättyneenä hiljaisesta liikenteestä.

-Ihmiset ovat tänään kulkeneet kaupoissa, huomenna saattaa enemmän väkeä lähteä tien päälle, toteaa Poutanen. Poutasen mukaan ihmiset jättävät autonsa laturin perushuollon liian usein viime tippaan. Kun mittarissa vilkkuu 125000 ajokilometriä, huoltoa olisi syytä ryhtyä harkitsemaan, vaikka laturissa vielä eloa olisikin.

Joulupukki Lumihiutaleen tukena tiellä

Tiellä pulaan joutunutta autoilijaa auttaa kaksi tempausta: operaatiot Lumihiutale ja Joulupukki. Kummassakin on vapaaehtoisen tiepalveluväen lisäksi mukana Suomen Punainen Risti ja poliisi. Autoliiton operaatio Lumihiutaleen avustusnumero on 0200-8080. Tiepalvelujärjestöjen operaatio Joulupukki vastaa numerossa 050-5646500.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat