Mainos

Joulukuussa on salamoinut ennätyksellisen paljon

Kuluvan joulukuun aikana on salamoinut ennätyksellisen paljon. Ilmatieteen laitoksen mukaan kuun puoleenväliin mennessä Suomen maa-alueilla paikannettiin 23 salamaa. Tavallisesti joulukuun aikana havaitaan yksi salama.

Salamoinnin paikannustietoja on kerätty vuodesta 1998 alkaen, eikä tänä aikana ole kertaakaan salamoinut yhtä paljon joulukuussa. Kesäkuukausiin verrattuna salamointimäärä on silti lähes olematon.

— Heinäkuun aikana Suomessa esiintyy keskimäärin noin 60 000 salamaa, sanoo tutkija Antti Mäkelä.

Salamamäärän on mahdollistanut kostea ja epävakainen sää. Lisäksi lämmin meri on auttanut ukkospilvien kehittymistä.

Ukkosilta suojautumisen kannalta talviukkoset ovat haasteellisia, koska moni ei osaa odottaa salamaniskua keskellä joulukuuta.

— Talvinen salama on kuitenkin aivan yhtä vaarallinen kuin kesäinenkin, Mäkelä sanoo.

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.