Joulukuun ennuste: Lumeton joulu uhkaa osaa maata

Loppuvuoden säästä ennustetaan tavanomaista lämpimämpää. Valkeaa joulua ei välttämättä saada koko maahan.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n joulukuun ennuste on muuttunut selvästi viime viikosta.

– Korkeapaineen alue, jonka piti vähitellen siirtyä kohti Islantia ja estää lauhan ilman virtaus Länsi-Euroopasta Suomeen, näyttääkin asettuvan Keski-Eurooppaan. Tämä mahdollistaa pitkän, lauhan ja kostean ilmavirtauksen lounaasta, tulkitsee MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta ECMWF:n uutta ennustetta.

Tämän hetken ennusteen mukaan loppuvuoden sää näyttäisi olevan selvästi keskimääräistä lämpimämpää ja harmaan pilvistä.

– Tämä tarkoittaisi syksyisen sään paluuta ainakin etelään ja länteen. Etelässä olisi enimmäkseen plusasteita. Jos tämä ennuste pitää paikkansa, lumeton joulu on todennäköinen Länsi- ja Etelä-Suomessa. Näin iso muutos kuukausiennusteessa kertoo, että ne ovat vielä aika epävarmoja, toteaa Pekka Pouta.

Lounais-Suomi ja etelärannikko ovat tyypillisesti joulun aikaan vähälumisimpia seutuja. Ilmatieteen laitoksen mukaan esimerkiksi Helsingin Kaisaniemessä lumetonta on jouluaattoaamuna keskimäärin joka kolmas vuosi.

Miltä näyttää talven sää?

Tuoreen ECMWF:n tammi-maaliskuun pitkän ajan ennusteen mukaan sademäärät olisivat talvella keskimääräisiä tai keskimääräistä vähäisempiä.

– Etelässä lämpötilat olisivat ennusteen mukaan lähellä keskiarvoja ja Lapissa olisi keskimääräistä lämpimämpää.  Säätyyppi näyttäisi suosivan länsi- tai pohjoisvirtausta, joka tarkoittaisi vaihtelevaa, mutta melko kuivaa säätä, pakkasia ja föhntuulia. Nämä kolmen kuukauden ennusteet ovat kuitenkin vielä epävarmempia kuin kuukausiennusteet, sanoo Pekka Pouta.

Pitkän ajan ennusteet eivät ennusta yksittäisten päivien säätä, vaan kuvaavat poikkeamaa keskimääräisestä säästä.

Säätietoja MTV:n sääsivustolla. Sivustolla ovat muun muassa kahden viikon paikkakuntakohtaiset ennusteet, sadetutka ja tiesää.

Katso lähipäivien alueelliset ennusteet:







Lue myös:

    Uusimmat