Jouluksi saatiin pieni kevättulva

Sateisen ja lauhan sään takia jokien virtaamat Etelä-Pohjanmaalta Ouluun ovat kasvaneet suuriksi ja järvenpinnat ovat korkealla, kertoo Suomen ympäristökeskus (Syke). Vedenpintojen nousu oli joulupäivänä hidastunut tai pysähtynyt, mutta sateita voi ennusteiden mukaan tulla lisää.

– Vedenkorkeudet ovat tällä hetkellä pienen kevättulvan tasolla. Poikkeuksellista on, että ajankohta on joulu, kertoo tulvapäivystäjä, insinööri Kim Klemola Etelä-Pohjanmaan ely-keskuksesta.

Syken mukaan vesi oli noussut pelloille esimerkiksi Lapuanjoen Liinamaassa. Jos tällä viikolla sataa lisää, jokien pinnat voivat nousta monin paikoin tulvarajojen tuntumaan. Näin voi käydä esimerkiksi Kyrönjoen Nikkolassa ja Siikajoen Harjunnivassa.

Joulupäivänä ongelmia aiheutti Perhonjoen pääuomaan Kokkolan lähelle syntynyt jääpato. Padon syntymistä edisti se, että joen virtausuoma paikalla oli normaalia kapeampi junaradan siltatyömaan takia.

– Perhonjoessa tullaan varmaan saavuttamaan viime kevään vedenkorkeustasoja, Klemola kertoi.

Viranomaisten arvion mukaan tilanne pysynee sademääristä riippuen aisoissa niin, ettei vakavampia vahinkoja ole odotettavissa. Vesi saattaa kuitenkin nousta alavammille pelloille.

 

Lue myös:

    Uusimmat