Joulukauppa lisännyt kylkiäisiä

Menekin lisääminen erilaisilla kaupanpäällisillä lisääntyy koko ajan. Säädösten väljeneminen antaa vapauden valita, mitä tuotteen kylkiäisenä antaa. Kaikki tuntuvat tyytyväisiltä - tai ainakin melkein kaikki.

Joulukauppaa vauhditetaan tänä vuonna poikkeuksellisen paljon erilaisilla kylkiäisillä. Kun kaupanpäälliskylkiäisen piti ennen edes jollakin tavoin liittyä myytävään tuotteeseen, säädösten muututtua viime vuonna kaupanpäällinen saa olla mitä tahansa.

- Ajankohtaista on saada matkapuhelinoperaattorilta reppu, risteily tai hampurilaisateria, Kuluttajaviraston lakimies Mika Hakamäki sanoo.

Operaattorien keskinäinen kilpailu voi vaikuttaa hetkittäin huutokaupalta. Kilpaa käydään siitä kuka eniten ilmaista hyvää pystyy uudelle asiakkaalle tarjoamaan. Liittymän ostaja saa puheajan lisäksi mm. aasiassa valmistetun untuvatakin.

- Liittymäkauppa on tehty ja puheaikatarjous vaikutti, muusta en ole niin kiinnostunut. Takki tuli. Eiköhän sillekin omistaja löydy, tuumii kokki Katja Eloranta.

Kylkiäisten maksajana on ensi kädessä kauppias, joka tinkii katteestaan ilmaistuotteen verran, lisätäkseen omaa kilpailuasemaansa. Loppujen lopuksi kuitenkin vastaan tulee toinen maksumies.

- Kylkiäiset - virallisesti ilmaiset - eivät toki tule tuotteen mukaan ilman kustannuksia. Kyllä ne maksavat. Hinta peritään joko kyseisen tuotteen tai muun myytävän tavaran hinnassa, Kuluttajaviraston lakimies Hakamäki kertoo.

Kuluttajavirasto ei ole lisääntyneessä kylkiäiskaupassa juuri ylilyönteihin törmännyt. Sitä vastoin operaattoripuolella ainakin Sonera katsoo, että nyt kilpailu asiakkaista on jo turhan rajua ja olisi tarpeen palata normaaliin päiväjärjestykseen. Kaupassa meno kuitenkin jatkuu toistaiseksi entiseen tapaan.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 17.12.2002)

Lue myös:

    Uusimmat