Jouluapu Talvivaaran suurimpien omistajien listalle

Kaivosyhtiö Talvivaaran merkittävä henkilöomistaja ja entinen hallituksen jäsen myi omistustaan ja siirsi loput vitsikkäästi nimettyyn osakeyhtiöönsä. 

Rovaniemeläinen Olli Salo oli vielä loppuvuodesta Talvivaaran kuudenneksi suurin omistaja. Osakkeita hänellä oli tuolloin noin 7,4 miljoonaa kappaletta. Prosentuaalinen omistus oli 0,4 prosenttia. 

Joulukuun lopussa Saloa ei kuitenkaan enää näy suurimpien omistajien listalla. Sen sijaan sinne on ilmestynyt samassa kuussa perustettu Jouluapu Oy. Sille on merkitty noin 5,5 miljoonaa osaketta eli 0,3 prosentin osuus.

Jouluavun vastuuhenkilöksi kaupparekisteriin on merkitty Salo. Hän on Talvivaaran pitkäaikainen omistaja ja toimi 2004-2007 yhtiön hallituksen jäsenenä.

Salon aiemmin omistama yritys Lapin Vesitutkimus teki aikoinaan myös Talvivaaran ympäristövaikutusten arvioinnin. 

"Keskitämme perheen varallisuutta"

MTV Uutisten tavoittama Salo vahvistaa myyneensä osakkeensa Jouluapu Oy:lle. Yritystä ei ole kuitenkaan perustettu omistamaan vain Talvivaaraa. 

– Keskitämme perheen varallisuutta muutenkin tähän yhtiöön. Se on tässä tilanteessa joustavampaa ja sijoitusriskien hallinta helpompaa.

Salon mukaan yhtiölle valittiin nimi "vähän huumorimielessä". 

Talvivaara on keikkunut konkurssin partaalla. Nyt sekä emoyhtiö että operatiivinen yhtiö Talvivaara Sotkamo ovat yrityssaneerauksessa.

Vaikka Salo myi osakkeitaan, hän vakuuttaa suhtautuvansa yhä toiveikkaasti Talvivaaran tulevaisuuteen. 

– Toivotaan nyt, että yrityssaneeraus lähtee hyvin käyntiin ja yrityksen taloudellinen tilanne vahvistuu. 

Lue myös:

    Uusimmat