Jouluale alkaa - miehet aikovat ostaa halpaa kinkkua

Kaupan liiton kuluttajakyselyn mukaan alennusmyynneissä käyntiä suunnitellaan viime vuoden tahtiin. Eniten ostetaan vaatteita, mutta myös aleruokiin aiotaan satsata.

– Mielenkiintoista on, että miesten toiseksi suosituin alehankinta on jouluruuat, kun naiset taas suunnittelevat makeisten ostoa. Miehille on ilmeisesti jäänyt joulun jälkeen kinkunhimo päälle, ja naiset eivät ole saaneet suklaasta tarpeekseen, kertoo kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja.

Miesten hankintalistalta löytyy myös viihde-elektroniikkaa, pelejä ja tietotekniikkaa ja naisten listalta kosmetiikkaa, sisustusta ja taloustavaroita. Naiset myös hankkivat miehiä useammin lastenvaatteita.

Kirjoja sekä urheilu- ja vapaa-ajantuotteita ostavat kuitenkin sekä miehet että naiset.

Kenkäkauppa kärkijoukossa alennusmyyntiin

Ennen joulua alennusmyyntejä on aloiteltu varsinkin kenkäkaupassa. Suuret marketit ja tavaratalot sekä muoti- ja elektroniikkakauppa taas aloittavat alennusmyyntinsä pitkälti välipäivinä. Alennusmyyntejä puolestaan lykätään myöhemmäksi etenkin erikoiskaupoissa, joissa odotetaan venäläisturisteja.

Kaupan liiton mukaan alennusmyyntisesongista on tulossa varsin tavanomainen. Valtaosa kauppiasta aloittaa alennusmyynnit joulun välipäivinä tai sen jälkeen. Myös kuluttajat aikovat käyttää rahaa aikaisempien vuosien tapaan.

Kaupan liiton jäsenyrityksilleen tekemästä kyselystä selviää, että vain 12 prosenttia kauppiaista aloitti alennusmyynnit jo ennen joulua, kun viime vuonna vastaava osuus oli 23 prosenttia. Reilu kolmannes kertoo aloittavansa alennusmyynnin välipäivinä ja yli 50 prosenttia vasta uudenvuoden jälkeen tai myöhemmin.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat