Jouluaattona paloriski kasvaa

Jouluaatto, joulupäivät sekä uudenvuodenaatto ja -päivä ovat vaarallisia päiviä niin ulko- kuin sisäpalojenkin kannalta. Pelastuslaitosten saamat palohälytykset keskittyvät talvisaikana vanhan vuoden loppuun ja uuden alkuun.

Jouluaattona tulipaloja syttyy nelinkertainen määrä keskivertopäivään verrattuna. Uudenvuodenpäivänä tulipaloja syttyy kuusi kertaa enemmän. Vuodenvaihteeseen ajoittuvat palot ovat myös lisääntyneet viime vuosina. Tilastot perustuvat vuosiin 2000 ja 2001.

Suuri osa paloista syttyy huolimattomasta avotulen, tulitikun, savukkeen tai uunin käsittelystä. Erityisesti avotulen käyttöön liittyvät vahingot ovat kasvussa.

-Nämä ovat sellaisia paloja, jotka olisi ihan normaalihuolellisuudella torjuttavissa, kertoo vakuutusjohtaja Veli-Pekka Kemppinen If-vahinkovakuutusyhtiöstä.

Vakuutusyhtiö Ifin tulipalotilastojen mukaan kynttilöistä alkunsa saaneet sisätulipalot ovat vähentyneet kynttilöiden ja lyhtyjen laadun parantuessa.

Tulipaloja syttyy vuosittain 12 000, niistä asuntopaloja on noin 1600. Vakuutusyhtiöiden keskusliiton mukaan tulipalovahinkojen osuus kaikista korvatuista omaisuusvahingoista on neljäsosa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat