Palokunta on ollut täystyöllistetty Eurajoella. Aila-myrsky tuhosi laajalti metsää ja pimensi lähes koko Kuivalahden kylän.
Sähkölinjoille on kaatunut runsaasti puita ja tiet ovat poikki. Tuhojen laajuus selviää kokonaisuudessaan vasta myrskyn laannuttua. Se tiedetään, että kuuset ovat alttiimpia myrskytuulille kuin männyt.
Metsänomistaja Jouko Sallila vastaa puhelimeen traktorinsa ohjaamosta Eurajoen Kuivalahden kylässä. Myrsky ei ole vieläkään ohi. Tuuli jatkaa rymistelyään.
– Välillä se on rauhallisempi, välillä aika raju. Tässä traktorin ohjaamossa uskaltaa istua. Se kyllä kestää ja siinä on sen verran tilaa, että vaikka puu räsähtäisi päälle, selviää hengissä, metsänomistaja Jouko Sallila toteaa hiljaisena.
Sallila on ollut koko päivän mukana siivoamassa sähkön syöttölinjoja ja teitä kaatuneista puista ja oksista. Puita kuitenkin kaatuu edelleen.
– Olimme poistamassa tielle kaatuneita kuusia, kun yhtäkkiä noin 50 metrin päässä rysähti uusi puu tielle. Pelotti, että uskaltaako siihen edes mennä. Sähkölaitoksen miesten piti kuitenkin päästä siitä ajamaan, Sallila jatkaa.
Sähköt menivät poikki sekä Sallilalta että lähes koko Kuivalahden kylältä. Alueella on paljon myös etätöitä tekeviä mökkiläisiä varsinaisten asukkaiden lisäksi.
Omaa metsää tuhoutui pari hehtaaria
Sallilan omasta metsästä myrsky tuhosi ainakin kaksi hehtaaria vajaatuottoiseksi. Tuhon laajuus varmistuu vasta tuulten rauhoittuessa, kun hän pääsee kunnolla tarkistamaan tilanteen.