Joukkoviestinnän liikevaihto kasvussa

Joukkoviestinnän liikevaihto kasvoi vuonna 1998 noin 19,3 miljardiin markkaan eli runsaat 5 prosenttia edellisestä vuodesta. Liikevaihto lisääntyi jonkin verran enemmän kuin vuonna 1997.

-

Liikevaihto kasvoi vuonna 1998 eniten - toistakymmentä prosenttia - online-palveluissa, videotallenteissa, elokuvien esittämisessä sekä ilmaislehdissä. Myös CD-romien liikevaihto lisääntyi kymmenen prosenttia. Paikallisten radioasemien liikevaihto puolestaan laski kymmenisen prosenttia.

Päivälehtien levikki alkanut kasvaa

Graafisen viestinnän osuus joukkoviestinnän liikevaihdosta oli edelleen yli 70 prosenttia. Osuus on viime vuosina pienentynyt selvästi hitaammin kuin 1990-luvun alkupuolella. Päivälehtien liikevaihto kasvoi lähes 7 prosenttia noin 5,3 miljardiin markkaan. Päivälehtien yhteislevikki lisääntyi hieman jo toisena peräkkäisenä vuotena. Harvemmin ilmestyvien sanomalehtien liikevaihto kasvoi vain pari prosenttia ja niiden levikki laski edelleen noin 3 prosenttia. Suurin osa näistä lehdistä on paikallislehtiä.

Aikakauslehdistön liikevaihto oli noin 3,5 miljardia, mikä oli viitisen prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
Myös mainonnassa Suomi on pysynyt lehtivaltaisena maana. Suomen Gallup Median mukaan yli 70 prosenttia mediamainonnasta ohjautui edelleen sanoma- ja aikakauslehtiin.

Kirjoja myytiin Suomessa vuonna 1998 noin 2,4 miljardilla.

Nova ja Nelonen rynnivät

Valtakunnallisen televisio- ja radiotoiminnan liikevaihto kasvoi 5 prosenttia noin 2,9 miljardiin. Kasvu johtui lähinnä Nelosen ja Radio Novan kasvusta. Uusista televisio- ja radiokanavista huolimatta valtakunnallisen televisio- ja radiotoiminnan osuus joukkoviestinnän liikevaihdosta on edelleen samalla tasolla kuin vuosikymmenen puolivälissä.
Kaupallisten paikallisradioiden ja radioketjujen liikevaihto laski kymmenisen prosenttia. Valtakunnallinen Radio Nova siis kartutti liikevaihtoaan osin muiden kaupallisten radioiden kustannuksella.

Äänitemarkkinat kasvoivat myös vaikkkakin edellisvuotta hitaammin. Videoiden myynti ja vuokraus sen sijaan kasvoivat selvästi. Elokuvissa käynnit lisääntyivät noin puolella miljoonalla jo toisena peräkkäisenä vuotena, ja elokuvateattereiden liikevaihto kasvoi 13 prosenttia.

Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen Joukkoviestintä- ja kulttuuritilastoissa tehtyihin laskelmiin.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat