Mainos

Joukkomurhasta ei tule sädekehää tai gloriaa

Päivä Helsingin käräjäoikeudessa oli karu. Oikeussalissa kuultiin tunnista toiseen täysin tunteettomia sähköpostiviestejä, joissa kaksi ihmistä suunnitteli toinen toistaan karmeampia tapoja tappaa mahdollisimman suuri joukko heille ennestään tuntemattomia ihmisiä.

24-vuotias mies hekumoi sillä miten hienoa olisi kun toisen ihmisen kohtalo olisi hänen sormenkoukistuksensa varassa. Naisen mielestä ampuminen olisi liian helppo ratkaisu. Pommeilla tai tulipalolla voisi aiheuttaa kuolleiden lisäksi myös suurelle joukolle muita vakavia ja tuskallisia vammoja, joiden kanssa nämä joutuisivat elämään loppuelämänsä.

Yli vuoden kestäneen sähköpostittelun lomassa päästiin myös tekoihin ja hankittiin joitain välineitä.

Oman kuulemisensa aikana 24-vuotias nainen tiivisti Helsingin yliopiston valinnan kohteeksi näin: ”Siellä on paljon ihmisiä yhdessä paikassa. Nuoria ja menestyviä ihmisiä, jollainen minä en pysty ikinä olemaan. Miksi noilla piti olla oikeus sellaiseen, jos minulla ei ole?”

Itkien tarinaansa kertonut nainen katkeroitui omaan elämäänsä. Hänen kertomuksensa mukaan vaikeuksia oli roppakaupalla. Ystäviä ei ollut ja päivät kuluivat mielenterveysongelmista kärsien vantaalaisessa yksiössä.

Netistä ei löytynyt apua, vaan tiekartta kohti tuhoa. Anonyymissa nettiverkossa kaksi samanmielistä kohtasi. 24-vuotias kemiläinen mies kertoi oikeudessa: ”Olen ollut koulukiusattu peruskoulun 3. luokalta ja ammattikoulun läpi. Pahimmillaan masennus oli ammattikoulun toisella luokalla. Silloin tapahtuivat Jokelan ja Kauhajoen surmat. Siitä syttyi kipinä.”

Masennuksesta kärsinyt mies kertoi ihailleensa koulumurhaajia. Bostonin pommi-iskut keväällä 2013 saivat kaksikon suunnittelemaan paineastiapommien käyttöä.

Näistä esimerkeistä tuli kaksikon vääristyneissä mielissä sankareita, koska he uskalsivat toteuttaa teot.

Vantaalainen nainen ja kemiläinen mies haaveilivat noususta maailmantähdiksi. Tässä vaiheessa esiin tuli ajatus panttivankien ottamisesta, jotta he voisivat pari tuntia seurata maailman tiedotusvälineitä ja heidän tekojensa aiheuttamaa kuohuntaa. Näin he saisivat merkityksen turhaksi kokemalleen elämälleen. Vasta sitten he tappaisivat panttivangit ja itsensä.

Mies oli valmistellut tammikuussa 2014 itsestään jo valokuvia, joita jaettaisiin manifestin kera tiedotusvälineissä. Paidassa luki "Revenge" eli kosto.

Suunnitelmassa oli vain yksi mutta. He eivät ymmärtäneet sitä, ettei heistä olisi tullut mitään sankareita.

Joukkomurhaaja ei ole sankari, vaan raukkamainen surkimus. Ei tule sädekehää tai gloriaa.

Totta kai tekoa olisi kauhisteltu, mutta lopulta nämä 24-vuotiaat olisi luettu jatkoksi mielenvikaisten tappajien jo nyt liian pitkään listaan.

Nyt näin ei onneksi käynyt. Suunniteltu tai fantasioitu - tämä on se ydinkysymys jota oikeudellisesti jutussa puidaan - teko jäi toteuttamatta.  Syytettyjen mukaan murhasuunnitelmissa oli tarkoitus vain purkaa aggressioita. 

Olivatko suunnitelmat 50 ihmisen tappamiseksi realistisia? Tuskin kuitenkaan. Aseiden hankinnan vaikeus oli yksi keskeinen ongelma - ja hyvä niin.

Tärkeää tapauksessa on myös se, että oikeussalissa molemmat kertomansa mukaan ymmärsivät miten väärin he olivat ajatelleet, vaikka sen hetkisessä tuskassa väkivalta oli tuntunut oikealta ratkaisulta.

Toteutumatonkin teko nostaa esiin jälleen sen pahan kolmion, josta nämä teot kumpuavat: kiusaamisen, yksinäisyyden ja mielenterveysongelmat.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.