JOT Automation ja Elektrobit yhdistyvät

JOT Automation ja Elektrobit aikovat yhdistyä. JOTin nykyisille omistajille tulee 30 % yhdistyneestä yhtiöstä.

JOT Automation

Heikosta kannattavuudesta kärsinyt JOT Automation Group Oyj ja Elektrobit Group Oy aikovat yhdistyä telekommunikaatioteollisuuden sopimustuotekehityksen ja tuotantoautomaation yhtiöksi, josta JOT:n nykyisten omistajien osuudeksi tulee noin 30 prosenttia. Yhtiöt kertoivat asiasta tiedotteessaan tänään.

Yhtiöiden vuoden 2001 alustava yhteenlaskettu pro forma liikevaihto oli 151,8 miljoonaa euroa ja yhtiöiden palveluksessa on yhteensä yli 1200 henkilöä. Yhdistyneellä yhtiöllä on toimintaa 16 maassa. JOT Automationin nykyiset osakkeenomistajat tulevat omistamaan yhdistyneestä yhtiöstä 30 prosenttia ja Elektrobitin osakkeenomistajat 70 prosenttia.

Yhdistyneen yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi esitetään valittavaksi Elektrobitin hallituksen puheenjohtaja ja perustaja Juha Hulkko ja uudeksi toimitusjohtajaksi Fortel Invest Oy:n toimitusjohtaja Juha Sipilä.

JOT Automationin osake laski eilen 2,6 prosenttia 0,37 euroon. Yhtiö on viime ja tämän vuoden aikana joutunut antamaan useita tulosvaroituksia ja arvioinut markkinatilanteen säilyvän haastavana myös kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla.

Uuden yhtiön nimeksi esitetään Elektrobit Group Oyj:tä.

Elektrobit tuottaa korkeatasoisia tuotekehitys- ja suunnittelupalveluja sekä edistyksellisiä työkaluja ja mittalaitteita tuotekehityksen ja suunnittelun tarpeisiin kansainvälisille tietoliikenne- ja elektroniikka-alan yrityksille.

Yhdistyvästä yhtiöstä tulee merkittävä tuotekehitys- ja suunnittelupalvelujen sekä tuotteiden ja tuotantoautomaatiojärjestelmien toimittaja, joka panostaa erityisesti tietoliikennelaitteiden tuotantotestauksen kokonaisjärjestelmiin. Tämä merkitsee uudelle yhtiökokonaisuudelle lisäkasvupotentiaalia.

JOT Automation ja Elektrobit uskovat, että yhdistymisestä syntyy synergiaetuja ja myös kustannussäästöjä, joiden suuruutta ei ole tässä vaiheessa arvioitu.

Yhdistyneen yhtiön pro forma omavaraisuusaste 31.12.2001 oli 54,3 prosenttia. Yhtiön likvidit kassavarat olivat 31.12.2001 32,8 miljoonaa euroa.

Yhdistyminen toteutetaan kaikille Elektrobitin osakkeenomistajille suunnatulla osakeannilla ja osakevaihdolla, jossa Elektrobitin osakkeenomistajille tarjotaan jokaista Elektrobitin osaketta vastaan 42,26485 JOT Automationin osaketta. JOT Automationin nykyiset osakkeenomistajat tulevat omistamaan yhdistyneestä yhtiöstä 30 prosenttia ja Elektrobitin osakkeenomistajat 70 prosenttia (olettaen, että kaikki Elektrobitin osakkeenomistajat hyväksyvät osakkeiden vaihtotarjouksen).

Elektrobitin osakkeenomistajat, jotka edustavat yli 90 prosenttia Elektrobitin osakekannasta ('Pääomistajat'), ovat hyväksyneet JOT Automationin vaihtotarjouksen.

JOT Automationin osakkeenomistajat tulevat saamaan lisätietoa esitetystä järjestelystä listalleottoesitteessä ja yhtiökokouksessa, joka kutsutaan päättämään Elektrobitin osakkaille suunnattavan vaihtotarjouksen edellyttämästä osakepääoman korotuksesta. Elektrobitin osakkeenomistajat puolestaan saavat lisätietoja heille myöhemmin lähetettävästä listalleottoesitteestä. Yhteenveto yhtiöiden yhteenlasketuista taloudellisista tunnusluvuista, järjestelyn keskeisistä ehdoista sekä yhtiöiden perustiedot ovat luettavissa tämän tiedotteen liitteestä.

Työntekijöitä yhtiöillä on yhteensä 1200.

(MTV3-Kauppalehti)

(Talousuutiset 11.4.2002)

Lue myös:

    Uusimmat