José Mourinho valitsi taitavimman näkemänsä jalkapalloilijan: Cristiano Ronaldo tai Lionel Messi eivät vedä vertoja – "Kukaan ei ole parempi"

Valioliigaseura Tottenhamin managerina toimiva José Mourinho on valmentanut urallaan kymmeniä ja taas kymmeniä huippupelaajia. Espanjalaisen Marca-lehden haastattelussa hän nosti heistä esiin yhden, joka on jäänyt taitojensa ja lahjakkuutensa puolesta erityisesti mieleen.

Mourinho puhuu hyökkääjälegenda Ronaldosta, joka teki tuhojaan 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa.

Portugalilaisluotsi myöntää, että niin Lionel Messi kuin Cristiano Ronaldokin ovat tehneet häkellyttävän pitkän ja menestyksekkään uran, johon on mahtunut vain harvoja heikkoja päiviä, mutta hekään heivät vedä vertoja brassitähdelle.

– Jos puhumme vain taidoista ja lahjakkuudesta, kukaan ei ole Ronaldoa parempi, Mourinho sanoo.

– Kun hän pelasi Bobby Robsonin johtamassa FC Barcelonassa, tajusin, että hän oli paras pelaaja, jonka olin koskaan nähnyt.

Ronaldo siirtyi Barcelonaan kesällä 1996 pelattuaan sitä ennen kaksi vuotta hollantilaisessa PSV:ssä ja tehtyään 57 ottelussa 54 maalia. Siirtosumma oli tuon ajan maailmanennätys, reilut 13 miljoonaa Englannin puntaa.

Espanjassa 20-vuotiaan brassin tahti vain kiihtyi: tuloksena 47 maalia 49 otteluun ja siirto Inter Milaniin. Siirtosumma oli tuollakin kertaa uusi maailmanennätys, noin 19,5 miljoonaa puntaa.

Interin jälkeen Ronaldo pelasi vielä Real Madridissa ja AC Milanissa ennen kuin palasi kotimaahansa Corinthiansiin ja lopetti uransa alkuvuodesta 2011. Monien mielestä hän ei ollut milloinkaan yhtä hyvä kuin Barcelonassa.

– Loukkaantumiset pilasivat uran, joka olisi voinut olla vieläkin uskomattomampi. 20-vuotiaan Ronaldon taidot ja lahjakkuus olivat jotain käsittämätöntä.

Lue myös:

    Uusimmat