Jos Verstappen syyttää kuvallaan FIA:a politikoinnista: ”Näin varmasti saman kuin muutkin”

Red Bull -kuski Max Verstappenin isä Jos Verstappen ei sulata Singaporen F1-kisan tuomariston selitystä Sebastian Vettelin rankaisematta jättämisestä.

Vettel ajautui sunnuntaina kolariin heti lähtökiihdytyksessä, kun hän pakotti voimakkaalla puolustautumisellaan Max Verstappenin oman tallikaverinsa Kimi Räikkösen päälle. Myös paalupaikalta lähtenyt Vettel sai osumia ja pyörähti rikkoutuneella autollaan radalla pari mutkaa myöhemmin.

Kansainvälinen autoliittoa FIA kokosi kuskikolmikon yhteen kisan päätteeksi, muttei antanut kenellekään rangaistusta tapahtuneesta. Tuomariston mukaan yhtäkään kuskia ei voinut täysin syyttää tapahtuneesta, joten tilanne katsottiin kisatilanteessa sattuneeksi haveriksi.

Max Verstappen oli tästä eri mieltä. Myös fanien ja median syyttävä sormi kääntyi pitkälti Vettelin suuntaan, koska tämä oli omalla aggressiivisuudellaan ajanut vasemmalla puolellaan olleet kuskit ahdinkoon.

19-vuotiaan nuorukaisen isä Jos Verstappen julkaisi Twitterissä varsin epätieteellisen kuvan, jolla hän pyrki osoittamaan Vettelin olleen täysin eri ajolinjalla kahden muun auton kanssa.

Jos Verstappenin mukaan FIA ei vain rohjennut antaa Vettelille rangaistusta, sillä tällä on Singaporen kisan tuhoutumisesta huolimatta edelleen mahdollisuus tavoittaa 28 pisteen etumatkalla oleva MM-kärkimies Lewis Hamilton, joka hyötyi Vettelin hölmöilystä voitettuaan kisan.

– Ehkä se on poliittinen tekosyy, koska Vettelille ei voi antaa rangaistusta. Jos he antaisivat kunnon rangaistuksen, mestaruustaistelu olisi ohi, isä-Verstappen sanoo FIA:n perusteluista saksalaiselle Motorsport-Magazinelle.

– Minä näin varmasti saman kuin kaikki muutkin. Max ei olisi voinut olla vasemmalla eikä oikealla. Vettel käänsi vasemmalle, Räikkönen ajoi oikealla, joten mitä siinä voi tehdä? Max ei voinut tehdä mitään. Minä sanon: syyttäkää itseänne, Jos Verstappen toteaa Ferrarille.

Lue myös:

    Uusimmat