"Jos pomo pakottaa vappumarssille, niin on parasta mennä"

Sadattuhannet venäläiset osallistuivat vappumarsseille sunnuntaina. Suurin osa heistä osoitti tukeaan maan johdolle, mutta myös kriittisiä ääniä kuultiin.

Valtapuolueen ja Kremliä tukevien ammattiliittojen mukaan marsseille osallistui jopa kaksi miljoonaa niiden tukijaa. Hallitusta myötäilevät mielenilmaukset sujuivat leppoisissa tunnelmissa ja muistuttivat neuvostoajan marsseja.

Opposition mielenosoitukset jäivät huomattavasti pienemmiksi. Moskovan keskustassa vasemmistoaktivistit kehottivat venäläisiä seuraamaan arabimaailman esimerkkiä ja kääntymään johtajiaan vastaan.

Vanhempi venäläisväestö lähtee vappumarsseille usein nostalgisista syistä. Vladivostokilainen opettaja Veronika Fjodorova kertoi sen sijaan osallistuneensa Kremliä tukevalle marssille vastahakoisesti.

- Jos pomosi pakottaa, niin on parempi toimia hänen tahtonsa mukaisesti, hän sanoi.

(MTV3 - STT- AFP)

Lue myös:

    Uusimmat