Jos Kreikka ei maksa velkojaan? Tuomioja: Finanssipoliittinen ydinpommi

Suomi ei kannata Kreikan velkojen anteeksiantoa 4:38

Ulkoministeri Erkki Tuomioja pitää hyvin epätodennäköisenä, että Kreikka jäisi euroalueen ulkopuolelle.

– Varmasti kaikkien intressissä on löytää neuvotteluratkaisu. Eihän vaalivoittaja Syrizakaan halua ulos eurosta, toteaa Tuomioja MTV Uutisille.

Sitä mahdollisuutta, että Kreikka jättäisi kokonaan velkansa maksamatta, Tuomioja pitää epärealistisena.

– Se olisi finanssipoliittinen ydinpommi ja tuskinpa siihen kukaan haluaa ryhtyä, koska sen kustannukset olisivat todella kovat. Kreikka haluaa kuitenkin toimia markkinoilla ja tällainen päätös sulkisi maalta kaikki hanat ja siihen sillä ei ole varaa, sanoo ulkoministeri.

Tuomioja arvioi, että vasemmistolaisen Syrizan vaalivoitto rohkaisee samansuuntaisia poliittisia voimia myös muissa kriisin läpikäyneissä maissa.

-Esimerkiksi Podemos-puolue Espanjassa saa tästä varmasti lisää potkua.

Ulkoministeri uskoo, että viime vuosien talouspolitiikka joutuu koko Euroopassa kriittisen arvioinnin kohteeksi.

– Uskoisin, että ilmenee lisää itsekriittisyyttä ja jo tehdyn politiikan uudelleenarviointia, joka ei korvaa sitä, mikä on mennyt, mutta toivottavasti auttaa välttämään vastaisuudessa samat virheet.

Lue myös:

    Uusimmat