Jörn Donner saa DocPointin Apollo-palkinnon

Palkinto on tunnustus Jörn Donnerin ansioista suomalaisen dokumenttielokuvan ohjaajana ja tuottajana sekä alan vaikuttajana.

Jörn Donner saa dokumenttielokuvafestivaali DocPointin Apollo-palkinnon. Elokuva-alan moniosaaja Donner vastaanottaa tunnustuksen DocPoint-festivaalin avajaisissa kuun loppupuolella.

Apollo-palkinto on tunnustus Donnerin ansioista suomalaisen dokumenttielokuvan tuottajana, ohjaajana ja alan vaikuttajana. Donner kulttuurin moniottelijana on siirtynyt ketterästi välineestä toiseen, mutta elokuva on aina ollut lähellä hänen sydäntään.

Viiden aktiivisen vuosikymmenen saavutuksiin kuuluu pitkä ura paitsi elokuvantekijänä, myös kulttuurivaikuttajana. Donner on ollut mukana muun muassa perustamassa Suomen elokuva-arkistoa vuonna 1958.

Jörn Donner kuuluu kansainvälisesti menestyneimpiin suomalaisiin elokuvantekijöihin. Ingmar Bergmanin Oscar-palkittu Fanny ja Alexander (1982) on Donnerin tuottamista elokuvista tunnetuin, mutta hän ja hänen yrityksensä Jörn Donner Productions ovat tuottaneet myös monien suomalaisten kärkipään ohjaajien dokumenttielokuvia aina Marja Pensalasta ja Pirjo HonkasalostaMarkku Lehmuskallioon ja Anastasia Lapsuihin.

Helsingin dokumenttielokuvafestivaaleilla 23. - 27. tammikuuta esitetään Donnerin elokuvista koottu sarja.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat