Jordanian oppositiopuolueet vaativat hallituksen eroa

Jordanian oppositiopuolueet vaativat sunnuntaina, että maan hallituksen on erottava. Yhdentoista oppositiopuoleen ryhmittymän mukaan heidän kannattajansa eivät hyväksy kuningas Husseinin "rautanyrkki"-politiikkaa. Hussein varoitti lauantaina tukahduttavansa leipämellakat "rautanyrkillä".

Oppositiopuolueiden julkilausumassa syytettiin hallitusta leipämellakoiden puhkeamisesta, sillä "hallitus ei kuunnellut muiden puolueiden, parlamentin ja asiantuntijoiden näkemyksiä vaan kolminkertaisti leivän hinnan".

Jordanian armeija kiristi tänään otettaan maan eteläosassa sijaitsevasta Karakin kaupungista, jossa leipämellakat ovat jatkuneet perjantaista lähtien. Armeija julisti kaupunkiin ulkonaliikkumiskiellon ja kielsi kansalaisilta kokoontumiset. Karakin asukkailla oli aikaa kymmeneen asti sunnuntaiaamuna tehdä tarpeelliset ostokset, minkä jälkeen ulkonaliikkumiskielto on voimassa toistaiseksi, sotilaat ilmoittivat kaupungin asukkaille kovaäänisillä.

Armeijan mukaan ulkonaliikkumiskiellon kesto riippuu asukkaiden käytöksestä. Uutistoimisto AFP:n lainaaman viranomaisen mukaan ainakin 70 ihmistä on pidätetty Etelä-Jordanian kaupungeissa mellakoiden aikana.

Hinnankorotuksista raivostuneet ihmiset keskeyttivät hetkeksi mellakoinnin kuningas Husseinin lauantaisen vierailun ajaksi, mutta levottomuudet jatkuivat Karakissa uudelleen illalla. Maan eteläosan mellakointi levisi myöhään eilen myös pääkaupunkiin Ammaniin, missä asukkaat silminnäkijöiden mukaan ammuskelivat poliisia ja sytyttivät tulipaloja. Armeijan joukot ovat partioineet Karakin kaduilla sekä vartioineet pääteitä ja lähikaupunkeja lauantaista lähtien.

Leivän hinnankorotuksista syntyneet mielenosoitukset ovat laajimmat mellakat Jordaniassa seitsemään vuoteen. Myös vuonna 1989 mellakoiden syynä oli hintojen nousu.
(STT-Reuter-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat