Jordanian kuningashuone horjuu

Tuhannet jordanialaiset osoittivat mieltään kuningas Abdullah II:ta vastaan pääkaupungissa Ammanissa perjantaina.

Mielenosoittajia oli iltapäivällä noin 15 000, mutta määrän odotettiin nousevan illalla. Muslimiveljeskunta oli toivonut Ammaniin jopa 50 000:tä protestoijaa.

Kuningashuonetta syytetään vallan väärinkäytöksistä ja uudistusten jarruttamisesta. Ammanissa huhutaan, että Abdullah menettää kruununsa ja hallitsija vaihtuu lähivuosina. Monarkian odotetaan kuitenkin säilyvän.

– Tilanne on Abdullahin kannalta huolestuttava. Tyytymättömyys kuningashuonetta kohtaan kasvaa, ja mahdollisuudet kansannousuun ovat suuret, arvioi Lähi-idän asiantuntija, professori Hannu Juusola.

Arabikevään kaikuja

Muslimiveljeskunta on saanut voimaa Tunisian ja Egyptin vallankumouksista. Vihaa lietsovat työttömyys ja varsinkin korruptio.

Kuningashuone on pysytellyt poliittisten kiistojen yläpuolella, mutta korruptioepäilyt kohdistuvat myös hallitsijaan.

– Kuningas voi menettää asemansa, mutta en pidä sitä lyhyellä aikavälillä todennäköisenä. Pitkällä aikavälillä - jos puhutaan muutamasta vuodesta - mahdollisuudet siihen ovat ilmeiset, Juusola sanoo.

Kuningas Abdullah hajotti torstaina parlamentin ja määräsi ennenaikaiset vaalit. Ne on määrä pitää lähikuukausina.

Muslimiveljeskunnan odotetaan boikotoivan vaaleja, koska järjestelmää pidetään epädemokraattisena.

Muslimiveljeskunta saa kannatusta Jordanian palestiinalaisilta, koska heidän asemansa on heikompi kuin kantajordanialaisilla. Palestiinalaisia on väestöstä yli puolet.

– Näiden kahden väestönosan etujen yhteensovittaminen on Jordanialle keskeinen ongelma, Juusola toteaa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat