Jope Ruonansuu: Pitkä antibioottikuuri sairauteen

Jope Ruonansuu joutuu olemaan vuodepotilaana.

Viihteen moniosaaja Jope Ruonansuu yskii haastattelun aikana. Hän sairasti keuhkokuumeen, jonka vuoksi nyt on oltava levossa.

– Sairauslomalla olen. Varmaan pitää keuhkoja vielä treenauttaa. Yskäkin on tällaista luokkaa, joten ei tässä vielä voi laulaa. Vaatii pitkän antibioottikuurin ja rauhassa olemista, jotta keuhkot voimistuvat, Jope Ruonansuu kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille.

Ilta-Sanomat kertoi ensimmäisenä uutisen Ruonansuun sairastumisesta. Taiteilijalla todettiin reilu viikko sitten keuhkokuume, joka vei suosikkikoomikon huonoon kuntoon. Ruonansuu oli lähtenyt ajamaan Heinolasta Helsinkiin, jossa hänelle oli tarkoitus tehdä haimaleikkauksen jälkitarkastus. Matkan aikana kuume alkoi nousta todella korkeaksi.

Sairaalassa selvisi, että hänellä on keuhkokuume. Ruonansuu joutui jäämään sairaalaan useaksi päiväksi. Nyt hän on sairauslomalla ainakin kuun loppuun, jonka takia useita keikkoja on jouduttu perumaan.

– Kuukauden loppuun saakka pidän sairauslomaa. Ensi viikolla katson tilanteen mukaan.

– Just ja just pystyn lasten kanssa leikkimään. Muuten olen vuodepotilaana. Yskiessä sattuu.

Ruonansuu oli tuntenut itsensä terveeksi, joten sairaus tuli yllätyksenä.

– Se tuli vähän puun takaa. Olin menossa rutiinitarkastukseen sairaalaan. Hurjasti sairaus iski automatkan aikana, sillä minulle nousi 40 asteen kuume.

Vaikka Ruonansuu joutuukin olemaan vuodelevossa, odottaa hän innolla seuraavien töiden alkamista.

– Uutta levyä olen tekemässä, mutta en halua tehdä televisioon. Nyt on tauon paikka, sillä tein televisiota kuusi vuotta. Takki tyhjenee. Tällä hetkellä en edes yritä tarjota mihinkään, sillä ei ole mitään paineita.

Ruonansuu paljastaa, että tekeillä on elokuva.

– On tässä yksi elokuvan käsikirjoitus työn alla. Totta kai olen omassa elokuvassani pääroolissa.

(MTV3–JARI KUPIAINEN)

Lue myös:

    Uusimmat