Jopa 60 000 työpaikkaa jäi täyttämättä tällä hallituskaudella – tässä puolueiden lääkkeet tilanteeseen: Taaperobonus, tarveharkinnan höllennös, koulutuksen kunnianpalautus

Moni työpaikka jää täyttämättä 2:17

60 000 työpaikkaa jäi täyttämättä tämän hallituskauden aikana syystä, että sopivaa henkilöä ei ole löytynyt. Näin laskee työ- ja elinkeinoministeriön tutkimuspäällikkö Heikki Räisänen Tilastokeskuksen aineiston pohjalta.

MTV Uutiset kysyi puolueilta, mitä lääkkeitä heiltä löytyy tilanteen kohentamiseksi. Tarveharkinnan höllennös, taaperobonus, koulutustili ja paljon muuta. 

– 60 000 on tämä uusien työpaikkojen työvoimapula eli sen verran työpaikkoja on hallituskauden aikana jäänyt syntymättä, kun sopivaa henkilöä ei ole löytynyt, kertoo tutkimuspäällikkö Heikki Räisänen.

Onko se paljon?

– Kyllähän se tietenkin paljon on absoluuttisena määränä, mutta kun se suhteutetaan tähän työvoiman kokonaishankintaan, joka on vuositasolla yli 600 000, esim vuonna 2017 se oli 640 000, niin silloin se ei ole enää niin iso määrä, mutta kyllä se tietysti vakava asia on.

Keskustan lääkkeet

– Osaamiseen ja koulutuksen panostaminen, sosiaaliturvauudistus, rakenteelliseen työttömyyteen puuttuminen, työvoiman liikkuvuus, osatyökykyisten työllistymismahdollisuuksien parantaminen ja työperäinen maahanmuutto, luettelee keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä.


Keskustan mukaan muunto- ja täydennyskoulutuksen resurssien riittävyys on varmistettava. "Se on myös nopeasti vaikuttava ratkaisu." 

Keskusta esittää koulutussopimuksen toteuttamisen tehostamiseksi ammatilliseen koulutukseen 1 000 uutta opettajaa ja ohjaajaa.

– Nämä opettajat ja ohjaajat jalkautettaisiin kentälle, yrityksiin opettamaan, kouluttamaan, valmentamaan ja auttamaan. Näin varmistettaisiin, että opiskelija todella saa tehdä opintoihinsa liittyviä asioita työpaikalla. Yrittäjäkentältä ja ammatillisista kouluista tulleen palautteen mukaan työpaikoilla on enemmän tarvetta opettajien läsnäololle ja opiskelijoiden tuelle.

Keskustalle on tärkeää myös, että työtön voi opiskella lyhytkestoisesti ilman pelkoa työttömyysetuuden menettämisestä.

– Lisäksi työn perässä liikkumista on helpotettava. Esimerkiksi nostan, että ensi vuoden alussa Keskustan tavoitteiden mukaisesti nostetaan niin sanotun kakkosasunnon verovähennysoikeutta merkittävästi. Keskustan tavoitteena on, että jatkossa työasuntovähennys ja viikonloppumatkojen verovähennysoikeus laajennettaisiin koskemaan myös yhden hengen talouksia, sanoo Sipilä. 

Keskusta on valmis edistämään työperäistä maahanmuuttoa.

– Esimerkiksi tarveharkintaa voitaisiin keventää asteittain.

Kokoomuksen lääkkeet

Myös kokoomus ajaa sosiaaliturvan uudistusta. 

– Niin että aina kannattaa ottaa työtä vastaan eikä jää byrokratian rattaisiin ja että käteen jää enemmän kuin olisi kotona tukien varassa, linjaa kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo.

Lisäksi Orpo korostaa koulutuksen merkitystä. 

– Jatkuva oppiminen pitää tehdä mahdolliseksi jokaiselle suomalaiselle, niin työssä olevalle kuin työttömäksi jääneelle. Eli että pystyy kehittämään itseään, pitämään omia työelämävalmiuksiaan ja osaamista yllä ja sitä kautta pitää työpaikka, tai jos se työpaikka lähtee alta, niin nopeasti kouluttautumaan uusiin tehtäviin.

Kolmanneksi Orpo keventäisi työn verotusta.

– Työn verotusta pitäisi vielä pystyä maltillisesti keventämään keskituloisten osalta, jotta se työn vastaanottaminen olisi aina kannattavaa. Pienituloisten verotusta on jo kevennetty paljon. 

Orpo näkee roolin myös maahanmuuttajilla.

– Jos emme saa riittävästi, vaikka ponnistelemme, omia työttömiä työllistymään, niin nopea keinoa on silloin helpottaa työperäistä maahanmuuttoa, keventää tarveharkintaa tai poistaa se, nopeuttaa käsittelyaikoja työluville ja saada nopeasti vastattua yritysten osaajatarpeisiin. Tämä olisi mielestäni välttämätöntä tehdä.

SDP:n lääkkeet

Demareiden mukaan tilanteessa on syytä tehdä sekä lyhyen että pidemmän aikavälin toimenpiteitä. Lyhyellä välillä SDP tehostaisi työnvälitystä, jotta olemassaoleva työvoima ja työpaikat kohtaisivat nopeammin. 

– Osaamispulaa voidaan helpottaa ammatillista työvoimapoliittista koulutusta lisäämällä ja täydennyskoulutusta vahvistamalla. Myös työnantajan ennakkoluulojen purkamiseen on kiinnitettävä huomiota. Esimerkiksi maahnmuuttajien ja romanien nimi saattaa olla este työnsaannille. Tähän auttaisi anonyymi työnhaku, sanoo SDP:n kansanedustaja Tarja Filatov.

Filatovin mukaan yksi työhön menon este on julkisten liikenneyhteyksien puute. "Näitä parantamalla vaikutetaan työvoiman liikkuvuuteen."

– Ja asuntopolitiikan pitäisi tukea liikkuvuutta alueille, joissa on runsaasti työpaikkoja.

Filatov hyödyntäisi koko EU:n työnvälitystä ja todellisissa työvoimapulatilanteissa kolmansien maiden työvoimaa. Pidemmällä aikavälillä SDP uudistaisi sosiaaliturvaa, aikuiskoulutusta, korkeakoulujen pääsykokeita ja räätälöisi nuorille tutkintoa vailla oleville räätälöityä koulutusta. 

– Maksuton varhaiskasvatus, peruskoulun jälkeinen nopeampi koulutukseen pääsy ja varmistamalla kaikille maksuton toisen asteen koulutus. Avoimen korkeakoulutuksen väylä tutkintoon johtavaan koulutukseen kaikille riittävän määrän opintopisteitä suorittaneille, jatkaa Filatov. 

Sinisen tulevaisuuden lääkkeet

Sinisten mielestä paras lääke osaamisen puutteeseen on työttömien muuntokoulutukseen ja elinikäiseen oppimiseen panostaminen.

– Tässä nykyhallitus on ottanut hyviä ensiaskelia, kun useammassa budjetti- ja lisäbudjettiesityksessä on lisätty tuntuvasti resursseja muuntokoulutukseen. Toisekseen tiettyihin asiantuntijatehtäviin voidaan tarvita osaavia tekijöitä ulkomailta. Tätä ajatellen hallitus on käynnistynyt talentboost-ohjelman, jonka tarkoituksena on houkutella ulkomaalaisia huippuosaajia Suomeen, kertoo Sinisen tulevaisuuden puheenjohtaja Sampo Terho.

Terhon mukaan huippuosaajien houkuttelemisessa myös yrityksillä itsellään on keskeinen rooli, ja jos jollain alalla on krooninen osaajapula, on varmasti syytä miettiä myös alan palkkoja.

– Kannustinloukkujen purussa on sosiaaliturvauudistus keskeisessä asemassa, jotta työttömän olisi aina kannattavaa ottaa työ vastaan vaikka toiselta paikkakunnalta. Siniset ovat kehittäneet tätä ajatellen perusturvan ja käänteisen tuloveron yhdistävän mallin, jolla kannustinloukkujen pitkään puhuttu ongelma voidaan ratkaista.

Perussuomalaisten lääkkeet

Perussuomalaisten mukaan saatavuusharkintajärjestelmä on "liian leväperäinen".

– Koulutusjärjestelmän pitäisi paremmin huomioida nopeasti muuttuvien työmarkkinoiden tarpeet. Suorittavassa, vähän koulutusta vaativassa työssä palkkojen huonous taas johtuu yhä suuremmassa määrin siitä, että markkinoilla on EU-jäsenyyden, humanitaarisen maahanmuuton ja – työperäisen maahanmuuton osalta – liian leväperäisen saatavuusharkinnan vuoksi ylitarjontaa työvoimasta, arvioi perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho.

– Kun työvoiman tarjonta ja kysyntä ovat tasapainossa, palkkoja on nostettava, minkä seurauksena työn vastaanottaminenkin muuttuu houkuttelevammaksi. Ikävä kyllä lähes kaikki puolueet toistavat kuorona elinkeinoelämän vaatimuksia halpatyövoiman maahantulon täydellisestä vapauttamisesta.

Vihreiden lääkkeet

Vihreät toivovat "koulutuksen kunnianpalautusta".

– Tärkein lääke on koulutuksen kunnianpalautus. Vihreät on esittänyt ensi vaalikaudelle yli miljardin euron lisäpanostusta koulutukseen. Koulutuksen on myös kohdattava koulupudokkuuteen ja syrjäytymiseen liittyvät ongelmat nykyistä tehokkaammin. Syrjäytyminen on aina henkilökohtainen tragedia, mutta se heikentää myös yhteiskunnan huoltosuhdetta, arvioi Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto.

Haavisto kertoo ammatillisen koulutuksen olevan "täsmälääkettä".

– Panostus ammatilliseen koulutukseen on täsmälääke siihen, että yritykset saavat tarvitsemaansa työvoimaa.

Vihreät perustaisivat erityisen koulutustilin. 

– Vihreät esittävät myös uutta osaamisturvan mallia. Tulee olla mahdollista täydentää osaamistaan niin työssä ollessa kuin työttömyyden aikana. Osaamisturva voi perustua henkilökohtaiseen koulutustiliin ja sen rahoitusvastuu olisi kolmikantainen. 

Haavisto puuttuisi tarveharkintaan. 

– Toinen lääke on työn perässä liikkumisen helpottaminen. Tähän liittyy myös maahanmuutto. Meidän on poistettava esteet niiden tieltä, jotka haluavat tulla Suomeen tekemään töitä. Maahanmuutto ei saa kuitenkaan polkea työehtoja. Ulkomaisen työvoima tarveharkinnasta on luovuttava ja oleskelu- ja työlupakäytäntöjä on sujuvoitettava. Muuttamista Suomen sisällä voitaisiin edistää esimerkiksi alentamalla asunnon myynnistä perittävää varainsiirtoveroa.

Vasemmistoliiton lääkkeet

Puolue puhuu muun muassa muuntokoulutuksen mahdollisuuksista.

– Meidän on panostettava koulutukseen, joka varmistaa osaavan työvoiman. Lisäsatsauksia tarvitaan myös täydentävään ja muuntokoulutukseen, jotta kaikilla on mahdollisuus päivittää osaamistaan, arvioi vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson.

Andersson joustavoittaisi työelämää. 

– Työelämästä on tehtävä myös joustavampaa. Työn ja perhe-elämän yhteensovittamista on helpotettava, mikä tarkoittaa joustavuutta työajoissa, myös osa-aikaisuus, sekä työn tekemisen tavoissa, etätyö helpommaksi, perhevapaiden uudistamista, sosiaaliturvan uudistamista niin, että lyhytaikaiset ja pienimuotoisetkin työt ovat kannattavia, perustulo, eivätkä vie kokonaan pois työttömyysturvaa. Myös työehtojen ja työelämän laadun on oltava kunnossa, jotta ihmiset viihtyvät töissä ja pysyvät työkykyisinä. 

Vasemmistoliitto kehittäisi TE-toimistojen palveluita.

– Työvoimapalveluita on kehitettävä niin, että jokainen saa omaa yksilöllistä tarvettaan vastaavaa tukea aina tarvitessaan. Haluamme myös taata työttömille vapaan oikeuden opiskeluun sekä säätää jokaiselle kuuluvasta oikeudesta elinikäiseen opinto- ja ura-ohjaukseen TE-toimistojen yhteyteen. Palkkatuen kasvattaminen ja kehittäminen on myös yksi tehokas tapa lisätä työllisyyttä. Kasvukeskuksiin tarvitaan sen lisäksi lisää  kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja.

Myös Andersson mainitsee maahanmuuttajat.

– Työperäistä maahanmuuttoa helpottaisimme työlupien käsittelyaikoja lyhentämällä. 

Ruotsalaisen kansanpuolueen lääkkeet

Myös RKP panostaisi koulutukseen muun muassa "räätälöinnin" avulla.

– Koulutuksella on suuri merkitys myös tässä tilanteessa ja elinikäisestä oppimisesta tulee yhä tärkeämpää. Toimiva aikuiskoulutus vaatii uusia ajatusmalleja ja sitä pitää myös miettiä rahoituksen kannalta. Aikuiskoulutukselle pitäisi löytyä pysyvä ratkaisu laajalla yhteistyöllä. Toisen asteen ammattikoulut ja ammattikorkeakoulut pitäisi yhdessä elinkeinoelämän kanssa tehdä räätälöityjä ratkaisuja työelämän tarpeisiin, kertoo RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson.

Henriksson poistaisi tarveharkinnan. 

– Suomi tarvitsee lisää osaajia ja siksi RKP:n mielestä ulkomaisen työvoiman tarveharkinta pitää poistaa. Tämä mahdollistaisi työntekijöiden palkkaamisen aloille, joilla nyt vallitsee osaavan työvoiman pula. Meidän tulisi poistaa työllistymisen esteet maahanmuuttajilta.

– Yksityisten työnvälittäjien osuutta työnvälityksistä olisi myös hyvä lisätä. Tällä tavalla voidaan parantaa työntekijöiden ja avointen työpaikkojen kohtaamista.

Henriksson muistuttaa kohtuuhintaisen asumisen tärkeydestä. 

– Meidän on myös varmistettava, että kohtuuhintaista asumista on tarjolla. Tämä on erityisen tärkeää pääkaupunkiseudulla ja isoissa kaupungeissa jossa monet työpaikat ovat.

Kristillisdemokraattien lääkkeet

Kristillisdemokraatit uudistaisi aikuiskoulutuksen. 

– Kohtaanto-ongelmaan esitämme aikuiskoulutuksen uudistamista, mahdollisuutta opiskella työttömyystuella muuntokoulutuksessa, tarveharkinnan alueellista ja toimialakohtaista löysentämistä, mikä on jo nykyäänkin mahdollista, mutta ilmeisesti hitaasti käytössä, kausityöntekijöiden lupabyrokratian vähentämistä, linjaa KD:n puheenjohtaja Sari Essayah.

Essayah muistuttaa, että työn vastaanottamisen pitäisi aina olla kannustavaa. 

– Kannustinloukkuongelmaan tarvitaan sosiaaliturvauudistusta, jossa työn vastaanottaminen olisi aina kannustavaa. KD:llä on tähän oma malli; kannustavan perusturvan malli, jossa palkka, sosiaaliturva ja verotus huomioidaan reaaliaikaisessa tulorekisterissä, jolloin esimerkiksi lyhytaikaisen tai osa-aikaisen työn vastaanottaminen helpottuu eikä ihminen jää byrokratiaviipeiden takia ilman tukea.

Puheenjohtaja markkinoi "taaperobonusta". 

– Osa-aikaisten ja lyhytaikaisten työsuhteiden vastaanottamiseen kannustaa myös joustavat ja laadukkaat lastenhoitoratkaisut, jossa perhe voi päättää, kuka lasta kulloinkin hoitaa ja esimerkiksi hankkia lastenhoitoapua kotiin epätyypillisten työsuhteiden vastaanottamista helpottamaan. KD:n taaperobonus-malli auttaisi tähän.

Lue myös:

    Uusimmat