Jopa 500 kuollut itsemurhaiskuissa Irakissa

Itsemurhaiskijät räjäyttivät polttoainelastissa olevia säiliöautoja eri puolilla pohjoisirakilaista kaupunkia. Kyseessä on yksi verisimmistä iskuista Irakin nelivuotisen sodan aikana.

Jopa 500 ihmisen uskotaan saaneen surmansa ja satojen haavoittuneen itsemurhaiskujen sarjassa Pohjois-Irakissa.

Uutistoimisto AFP:n mukaan iskut tehtiin räjäyttämällä neljä polttoainelastissa ollutta säiliöautoa eri puolilla Kahtanijan kaupunkia Mosulin länsipuolella.Kyseessä on yksi pahimmista maata ravistelleista väkivallanteoista sitten Irakin sodan alun vuonna 2003.

Iskut kohdistuivat ilmeisesti jazidien uskonnolliseen vähemmistöön. Jazideja on Irakissa noin 500 000, ja he asuvat pääasiassa maan pohjoisosassa.

Jazidit palvovat arkkienkeleiden johtajaa Malak Tausia, jonka eräät toisten uskontojen jäsenet tuntevat Saatanana. Siksi jazideja on historian saatossa syytetty saatananpalvonnasta.

Luoteis-Irakissa iskualueille on julistettu täydellinen ulkonaliikkumiskielto. Alueen halki saavat ajaa vain pelastusajoneuvot.

Al-Jazeera: Irakin iskuissa kuollut 500

Pohjois-Irakin eilisten itsemurhaiskujen uhriluku saattaa nousta jopa 500:aan kuolleeseen, kertoo al-Jazeera-televisiokanava.

Al-Jazeeran lainaaman sairaalalähteen mukaan kuolleita on jo yli 500. Tietoa ei ole virallisesti vahvistettu.

Irakin armeijan viimeisimpien lukujen mukaan eilen illalla tehdyt iskut surmasivat 220 ihmistä. Lisäksi 400 on haavoittunut, armeija kertoo.

(MTV3-STT-DPA-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat