Jopa 122 tornadoa iski Oklahomaan yhden päivän aikana

Yhdysvalloissa Oklahomassa on alettu siivota eilisen tornadosuman aiheuttamia tuhoja.

CBS Newsin mukaan alueella raportoitiin 122 tornadoa yhden vuorokauden aikana.

Tornadot vaativat viisi kuolonuhria pienessä Woodwardin kaupungissa. Myrskyssä kuolivat 5- ja 7-vuotiaat tytöt sekä heidän isänsä ja 10-vuotias tyttö ja hänen seurassaan ollut mies. 29 ihmistä on yhä sairaalassa Woodwardin aluesairaalassa.

89 kodin ja 13 liikerakennuksen kerrotaan tuhoutuneen Woodwardissa. Monet ihmiset kuitenkin kertoivat pelastuneensa tornadosta loukkaantumetta. Eräs mies kertoi olleensa nokosilla sohvalla koiransa kanssa, kun tornado pyyhkäisi hänen talonsa yli. Mies ja koira lensivät tornadon mukana sohvalta takapihalle, mutta kumpikaan ei loukkaantunut.

Myrskyn kerrotaan jättäneren tuhansia ilman sähköjä Kansasissa sekä tuhonneen 90 prosenttia kodeista Iowassa. Kansasin ja Oklahoman kuvernöörit ovat julistaneet alueelle hätätilan.

Tornadot ovat koetelleet ennenkin piskuista Woodwardia. Kaupunkiin vuonna 1947 iskenyt tornado on Oklahoman historian tuhoisin. Sillloin myrskyssä kuoli 116 ihmistä.

Tornadokausi alkoi tänä vuonna varhain Yhdysvalloissa. Tornadoissa on kuollut kevään aikanan jo 62 ihmistä. Viime vuonna, jota pidetään Yhdysvaltain historian pahimpana tornadovuonna, tornadoihin kuoli 550 ihmistä.

(MTV3 - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat