Jopa 1 200 vankikarkuria Indonesian luonnonkatastrofin jäljiltä – "Kyse on ollut elämästä ja kuolemasta"

Tsunamin uhriluku kasvaa 1:59

Indonesiassa jopa 1 200 vankia on paennut vankiloista Sulawin saarelle iskeneen maanjäristyksen ja tsunamin myötä, kertoo uutistoimisto APF. Indonesian viranomaiset ovat vahvistaneen tiedon.

Viranomaisten mukaan vankikarkurit ovat pakosalla ainakin kolmesta saaren vankilasta. Channel NewsAsia -televisiokanavalle viranomaiset kertovat vankien paenneen kahdesta vankilasta Palun kaupungissa ja yhdestä vankilasta Donggalan alueella.

– Uskon, että vangit karkasivat, koska he pelkäsivät maanjäristyksen seurauksia. Vankien näkökulmasta tässä on varmasti ollut kyse elämästä ja kuolemasta, oikeusministeriön edustaja Sri Puguh Utami sanoo.

Joukkopako tulipalon keskeltä

Sri Puguh Utamin mukaan Donggalan alueen vankila syttyi tuleen perjantaina, ja kaikki 343 vankia lähtivät pakosalle. The Jakarta Post -lehti kertoo, että vangit sytyttivät palon itse kapinoidessaan sitä vastaan, etteivät he saaneet lähteä vankilasta etsimään kadonneita läheisiään.

Suurin osa Donggalan vankilasta paenneista vangeista oli tuomittu huumausainerikoksista ja lahjonnasta.

Viisi terrorismirikoksista vangittua henkilöä puolestaan oli siirretty pois kyseisestä vankilasta juuri ennen luonnonkatastrofia.

Maanjäristyksessä ja tsunamissa on kuollut yli 800 ihmistä, mutta uhriluvun pelätään vielä nousevan jopa tuhansiin.

Lue myös:

    Uusimmat