Jonna Tervomaa musiikkivideon kimpussa

Mustavalkoista leffamaailmaa - ainakin tätä on luvassa Jonna Tervomaan parhaillaan kuvattavassa Läpikulkumatkalla-videossa. Viihdeuutiset seurasi kuvaussessiota hektisessä Helsingin keskustassa.

Parisen vuotta hiljaiseloa viettäneen Jonna Tervomaan uuden musiikkivideon kuvaukset eivät suinkaan ole olleet yhtä glamouria ja prinsessana olemista videon tähdelle, vaan pääasiassa odottelua ja värjöttelyä kiprakan keväisessä säässä.

- Glamouria musavideoiden kuvauksissa on ainoastaan on se, että ympärillä on hirveä määrä ihmisiä, jotka tekevät minua varten duunia, Tervomaa nauroi kuvausten keskeltä.

Uteliaat ohikulkijat eivät kuvauksia häirinneet, sillä ohjaaja Jukka Salon mukaan videolla olennaista ovat juuri kadut ja ihmiset. Perjantaina kymmenhenkisen kuvauspoppoon voi hyvällä tuurilla pongata Helsingin Kalliosta.

Läpikulkumatkalla-sinkkulohkaisun sisältävä Tervomaan viides albumi, Parempi loppu, julkaistaan toukokuun ensimmäisellä viikolla. Albumin kappaleet koostuvat sanoitusten lisäksi myös Jonnan omista sävellyksistä.

- Paketti lähtee nyt perjantaina painoon meren yli, se on nyt kansia myöten valmis. Toivottavasti se on palatessaan saman kuuloinen ja näköinen kuin lähtiessäänkin!

Läpikulkumatkalla-musiikkivideon on tarkoitus valmistua parin viikon päästä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat