Jokien vedenpinta nousee odotettua nopeammin Pohjanmaalla

Suomen ympäristökeskuksesta arvioidaan, että mikäli lumen sulaminen jatkuu tätä tahtia, saattavat tulvat äityä erityisen pahaksi tänä keväänä.

Kevät tekee tuloaan Pohjanmaalle ripeästi, ja tämän takia vedet nousevat joissa ennustettua nopeammin.

- Jos lumi sulaa nyt kerralla ja nopeasti, tulvasta saattaa tulla suuri tänä keväänä, arvioi Suomen ympäristökeskuksen hydrologi Bertel Vehviläinen.

Ympäristökeskuksen ennusteen mukaan tulvahuiput saavutetaan pääsiäisen jälkeen Pohjanmaalla.

Etelä-Suomessa joet ovat sulaneet sen verran hitaasti, että vedenpinta on pysynyt suhteellisen matalana. Vantaanjoen vedenpinnan ennustetaan jopa lähtevän jo tänään laskuun.

- Se pitää kuitenkin muistaa, että yksi iso sade saa kaiken muuttumaan, Vehviläinen kertaa.

Huhtikuun lumisateet kasvattivat lumipeitettä kolmanneksella Etelä- ja Keski-Suomessa sekä Pohjanmaalla.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat