Jääkiekon SM-liigassa toisena Oulun Kärppien takana oleva Helsingin Jokerit ylsi torstaina 5-3-voittoon Lappeenrannan SaiPasta.
Marraskuussa kahden maalin tappion Lappeenrannassa kokenut Jokerit venyi kauden toiseen SaiPa-voittoon - tällä kertaa väkevän kirin ansiosta, sillä mittelön puolivälissä vierasjoukkue johti maalein 2-0 ja päätöserän puolivälissäkin vielä maalilla.
Voitto oli Jokereille jo kuudes perättäinen, SaiPa puolestaan kärsi neljännen perättäisen tappion.
Etenkin kamppailun alun SaiPan pelaajien luistin liikkui selvästi kärkeen liukkaammin kuin kotijoukkueella.Viimeistelykin sujui, sillä Mikko Palomäki latasi vieraat ylivoimalla 1-0-johtoon 15. minuutilla.
Toisen erän alussa SaiPan ote vankistui entisestään, kun Jarkko Immonen pääsi maalillaan hyödyntämään Jokerien pelissä vallinneen epäjärjestyksen.
Jokerien takaa-ajon pääarkkitehtina kunnostautuivat Jokerien ulkomaalaisvahvistukset.
Ensin kanadalainen Clarke Wilm täräytti ylivoimalla 1-2-kavennuksen 33. minuutilla. Vajaa kolme minuuttia myöhemmin oli yhdysvaltalaisen Tim Stapletonin vuoro yllättää SaiPa-maalivahti Mikko Strömberg.
SaiPa kohahdutti vielä kerran tekemällä johtomaalin - Joonas Rönnberg siirsi irtokiekon Jokerien maalin edustalta verkkoon 50. minuutilla. Isäntien Tomek Valtonen toi vajaa kolme minuuttia myöhemmin isännät ottelussa kolmannen kerran tasoihin punnertamalla ylivoimalla rystyvedon Strömbergin taakse: 3-3.
Stapleton kohosi Jokerien sankariksi, sillä hän niittasi 54. minuutilla voittomaaliksi osoittautuneen 4-3-maalin upealla soololla. Stapleton ajoi maalille ja näpäytti kiekon etuylänurkkaan. Joukkueen sisäisessä pistepörssissä nyt neljäntenä olevalla Stapletonilla on koossa 37 runkosarjapelistä tehopistesaldo 9+20=29.
Pelin sinetiksi Jokerien kapteeni Petri Varis laukoi kiekon tyhjään SaiPan maaliin viimeisellä minuutilla.
Jokerit - SaiPa 5-3 (0-1, 2-1, 3-1)
1. erä: 14.04 Mikko Palomäki (Kimmo Koskenkorva-Emil Lundberg) 0-1 yv.
Jäähyt: 2.43 Kevin Kantee J 2 min, 3.38 Lundberg S 2 min, 9.22 Ossi-Petteri Grönholm S 2 min, 10.29 Joonas Rönnberg S 2 min, 13.35 Mikko Kuparinen J 2 min.
2. erä: 21.43 Jarkko Immonen (Ville Snellman-Sami Ryhänen) 0-2, 32.20 Clarke Wilm (Jori Lehterä-Roni Andersson) 1-2, 35.10 Tim Stapleton (Marko Tuulola-Jani Rita) 2-2 tv.
Jäähyt: 21.54 Rönnberg S 2 min, 30.20 Eetu Holma S 2 min, 34.24 Holma S 2 min, 34.24 Tomek Valtonen J 2 min, 35.19 Petri Varis J 2 min, 38.28 Lundberg S 2 min, 39.54 Valtonen J 2 min.
3. erä: 49.46 Rönnberg (Holma-Janne Kolehmainen) 2-3 yv, 52.29 Valtonen (Sami Lepistö-Martti Järventie) 3-3 yv, 53.29 Stapleton (Lehterä-Wilm) 4-3, SaiPa aikalisä 54.21, 59.06 Varis 5-3 tm.
Jäähyt: 47.56 Jan Latvala J 2 min, 51.33 Kalle Kaijomaa S 2 min.
Jäähyt yhteensä: Jokerit 6x2 min = 12 min, SaiPa 8x2 min = 16 min.
Torjunnat: Ari Ahonen J 8+8+7=23, Mikko Strömberg S 4+9+7=20 (pois 58.46-59.06).
Tuomarit: Tero Toivola (Sami Laaksonen ja Pasi Nieminen).
Yleisöä 8033.
(MTV3-STT)