Jokelan nuoret suuttuivat medialle

Jokelassa kiertävä adressi vaatii tiedotusvälineitä esittämään jokelalaisille virallisen anteeksipyynnön.

Jokelalaisnuoret ovat päättäneet perustaa adressin median toiminnan paheksumiseksi paikkakuntaa koskettaneen kouluammuskelun uutisoinnissa.

- Suomalaiset eivät tiedä, miten täällä on toimittu. Nämä toimintatavat tulisivat jäämään ikuisesti hämärän peittoon, mikäli tällaista ei tehtäisi, Ville sanoo.

Ville on yksi jokelalaisista nuorista, jotka laittoivat eilen liikkeelle avoimen kirjeen, jossa paheksutaan tiedotusvälineiden edustajien käyttäytymistä kriisipaikalla. Ville, kuten muutkaan kirjeen ja addressin laatimiseen osallistuneet eivät halunneet esiintyä jutussa koko nimellään.

Avoimen kirjeen mukaan uhrien omaisia ja silminnäkijöitä on esimerkiksi maaniteltu, seurattu ja ahdisteltu puhelimitse. Lisäksi kirjeessä sanotaan, että uhrien omaisten koteihin on yritetty tunkeutua, ja ihmisten kuvia ja sanomisia on julkaistu lehdissä asianomaisten kielloista huolimatta.

Vaatimuksena virallinen anteeksipyyntö

Kirjeen yhteydessä kerätään addressia, jonka allekirjoittavat vaativat tiedotusvälineitä esittämään jokelalaisille virallisen anteeksipyynnön.

Tapahtumahetkellä Jokelan koulukeskuksessa ollut Ville kertoo, että osa median ylilyönneistä on ollut todella törkeitä. Hän pitää törkeänä esimerkiksi sitä, että häneltä on kyselty uhrin nimen perusteella lisätietoja, vaikka poliisi ei julkistanut uhrien nimiä.

Media pyrkii hienotunteisuuteen

Aamupäivästä avoimen kirjeen oli nähnyt vasta harva median edustaja.

Ylen uutisten vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen sanoi kuulleensa adressista.

Jääskeläinen kertoo, että Ylen uutisten yleisenä linjana Jokela-uutisten käsittelyssä oli noudattaa pidättyvyyttä siinä, kuinka lähelle ihmisten tuskaa ja menetyksiä mennään.

- Meillä on esimerkiksi noudatettu sellaista käytäntöä, että jos on alaikäisiä haastateltu, niin aina on kysytty siihen lupa myös vanhemmilta.

Jääskeläinen sanoo, ettei ihmettele jokelalaisten nuorten reaktiota. Toistaiseksi hänellä on kuitenkin se käsitys, että Yleisradio on noudattanut kohtuullisen korkeata ammattieettistä linjaa Jokela-uutisoinnissa.

STT:n vastaava päätoimittaja Mika Pettersson katsoo, että addressi on osa nuorten surutyötä ja järkytystä ja siksi siihen tulee suhtautua vakavasti.

- Kaikelle sille, mitä olen lukenut lehdistä tai mitä STT on kirjoittanut, annan täyden synninpäästön. Mielestäni olemme toimineet hienotunteisesti, hän jatkaa.

Nelosen uutisten toimituspäällikkö Petri Laine sanoo ymmärtävänsä nuorten reaktion, mutta toisaalta kirje ja adressi myös ihmetyttävät häntä.

- Mielestäni tiedotusvälineet ovat käyttäytyneet hyvin, ainakin sen perusteella, mitä minä olen asiaa seurannut. Lisäksi katson, että meidän kokeneet toimittajat kyllä huomaavat, jos ihminen on hysteerinen ja vaihtaa sitten haastateltavaa.

Myös Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Kaius Niemi sanoo, että heidän toimittajillaan on kokemusta vaikeiden asioiden käsittelystä inhimillisesti ja täsmällisesti.

- Olemme kaiken aikaa pyrkineet tekemään vastuullista uutisointia, Niemi jatkaa.

MTV3:n Ylä-Anttila: Pyrimme aina olemaan korrekteja

MTV3:n uutisten puolesta asiaan otti kantaa vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila. Hän sanoo, että silminnäkijähaastatteluissa MTV3:n uutiset pyrkii aina olemaan hyvin korrekti. Hän lisää, että se on erityisen tärkeää, mitä nuoremmista henkilöistä on kyse.

- Meille ei ole tullut tänne minkäänlaista tämäntyyppistä palautetta tai arvostelua meidän toiminnastamme, Ylä-Anttila jatkaa.

Iltalehden vastaava päätoimittaja Kari Kivelä tiivisti lehden viestin seuraavasti.

-Tämä on tärkeä yhteydenotto, jonka yksityiskohtia täytyy katsella ja paneutua vielä paljon huolellisemmin kuin tässä yhteydessä nyt voi sanoa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

Lue myös:

Lue myös:

Lue myös:

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat