Jokelan kriisivastaava: Avun tarve jatkuu pitkään

Kirkon kriisikeskuksessa on vieraillut päivittäin useita satoja ihmisiä. Jokelan koulun oppilaiden koulutyö alkaa evakossa maanantaina.

Jokelan kirkon kriisikeskuksessa kriisityöntekijät ovat jatkaneet tänään tragedian purkamista järkyttyneiden ihmisten kanssa. Kriisityöstä vastaava psykososiaalisten toimien päällikkö Anna Cantell-Forsbom kertoo, että kävijöitä riittää yhä yötä myöten.

Cantell-Forsbomin arvion mukaan kriisikeskuksessa on vieraillut päivittäin useita satoja ihmisiä. Kirkolla iltaisin kello 18 pidettävä hartaus on myös vetänyt kaikkina iltoina salin täyteen.

Tarve tapahtumien herättämien tunteiden purkamiseen on yhä valtava.

- Suurimmalle osalle riittää tällainen hieman kevyempi tuki eli että on tällaisia debriefing-tilaisuuksia, joissa on mahdollisuus keskustella ammatti-ihmisten kanssa.

- On kuitenkin ihan ennakoitavissa, että osa ihmisistä tulee tarvitsemaan paljon intensiivisempää tukea ja ehkä mahdollisesti pidempiaikaista terapiaakin, Cantell-Forsbom tiivistää.

Cantell-Forsbom kuvailee tätä päivää rauhalliseksi. Hän kuitenkin vetoaa mediaan, että se antaisi nuorten surra rauhassa.

- On tultu hyvin tungettelevasti nuorilta kyselemään asioita sellaisessa tilanteessa, jossa he ei itse pysty arvioimaan tai asettamaan omia rajojaan, Cantell-Forsbom jatkaa.

Kriisikeskus Jokelassa on avoinna iltakuuteen huomenna.

Jokelan oppilaat jatkavat Pertun koulussa ja kirkolla

Jokelan koulun yläasteen oppilaat jatkavat ylihuomenna koulutyötään Pertun koululla ja lukiolaiset Jokelan kirkolla. Koulu alkaa maanantaina kello 10 ja päättyy kello 13.

Paluuta arkeen käynnistellään vähitellen. Maanantaina ohjelmassa on käytännön asioista ja järjestelyistä tiedottamista. Oppilaiden ja opettajien kriisistä toipumista tuetaan.

Tiistaina ja keskiviikkona luvassa on erilaista toiminnallista ohjelmaa, kuten liikuntaa ja museokäyntejä. Suurin osa opetuksesta tapahtuu luokan ulkopuolella.

Paluu Jokelan koulukeskukseen tapahtuu näillä näkymin torstaina.

Ensi viikon koulutoiminnan käynnistämisen tarkoituksena on auttaa Jokelan koulukeskuksen oppilaiden ja henkilökunnan vähittäistä palautumista arkeen ja tukea kriisistä toipumista.

Tuusulan kunnan sivistystoimenjohtaja Esa Ukkola toivoo, että arkeen palautuminen tulisi tapahtumaan mahdollisimman rauhallisesti siten, että oppilaiden ja opettajien yksilönsuoja voidaan turvata.

Koulun korjaustyöt täydessä vauhdissa

Jokelan koulun korjaustyöt alkoivat kiivaalla tahdilla heti eilen poliisien poistuttua. Koulun isännöitsijä Pekka Haahtikivi vakuuttaa, että kaikki saadaan korjattua ennen oppilaiden paluuta torstaina.

- Työt saatiin perjantaina aika hyvälle mallille. Tänään huhkitaan, jotta huomenna voidaan pitää isänpäivätauko, Haahtikivi kertoo.

Viikonloppuna koulussa korjataan muun muassa väliovia. Lämpölaseja paikalle saadaan vasta tiistaina, mutta työmaalla tehdään tarvittaessa pitkää päivää, jotta urakka saadaan loppuun aikataulussa, Haahtikivi vakuuttaa.

Remontissa koulun käytäviä ja auloja maalataan uusilla sävyillä, jotta koulusta saadaan hieman erinäköinen. Joka ikinen surmista jäänyt jälki peitetään.

Koulua remontoidaan kuuden miehen voimin. Heidät valittiin siten, ettei kellään ollut läheisiä, jotka olisivat olleet tekemisissä Jokelan tapahtumien kanssa.

(MTV3-STT)

Tuusulan kunnaninternet-sivuiltalöytyy on kootusti tietoa kriisipalveluista.

Lue myös:

    Uusimmat