"Jokainen maa voi tehdä enemmän"

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon on vedonnut ilmastoneuvottelijoihin edistysaskelten aikaansaamiseksi.

- Olen syvästi huolissani siitä, että yrityksemme ovat olleet riittämättömiä. Huolimatta todisteista ja monta vuotta kestäneistä neuvotteluista emme ole vieläkään pystyneet vastaamaan haasteeseen. Cancúnissa on saatava läpimurto, vaati Ban Ki-moon.

Meksikon Cancúnissa käynnissä olevassa YK:n ilmastokokouksessa siirryttiin eilen virkamiestasolta pää- ja ympäristöministerien johtamiin neuvotteluihin.

- Erityisesti köyhimmillä ja haavoittuvimmilla mailla ei ole varaa odottaa täydellistä sopimusta. Jokainen maa voi ja jokaisen maan täytyy tehdä enemmän, muistutti Ban Ki-moon.

Kioton jatko hiertää

Neuvotteluiden vaikeimmaksi kysymykseksi tähän mennessä on noussut Kioton sopimuksen jatko. Vuonna 1997 solmittu sopimus velvoittaa 40 teollisuusmaata leikkaamaan päästöjään 5,2 prosentilla vuoden 1990 tasosta vuoteen 2012 mennessä. Kehitysmaat haluavat, että pelkästään teollisuusmaita velvoittava Kioton sopimus saa jatkoa. Teollisuusmaat puolestaan haluavat Yhdysvallat, Kiinan ja Intian mukaan Kioton sopimukseen, jotta nekin sitoutuisivat päästövähennyksiin.

- Kiina ei halua itselleen sitovia päästövähennystavoitteita. Edessä on kansainvälinen luottamuskriisi, jos neuvottelijat hylkäävät Kioton sopimuksen, sanoi Kiinan apulaisulkoministeri Liu Zhenmin Cancúnissa.

EU on ilmoittanut hyväksyvänsä Kioton sopimuksen jatkamisen osana laajempaa kansainvälistä ilmastosopimusta. Sen sijaan Venäjä, Kanada ja Japani ovat ilmoittaneet, etteivät halua jatkoa Kioton sopimukselle.

- Kioto-asia on vaikea. Ei ole selvää, voidaanko se ratkaista täällä, sanoi Yhdysvaltojen ilmastolähettiläs Todd Stern Cancúnissa.

Päästövähennysten todennus edistymässä

Pientä edistystä on tapahtunut päästövähennysten kansainvälisen tarkkailun ja todennuksen suhteen. Intian tekemän kompromissehdotuksen mukaan jokainen maa, jonka päästöt ylittävät prosentin koko maailman päästöistä, sallisi kansainvälisen todennuksen. Minkäänlaisia rangaistuksia laiminlyönneistä ei kuitenkaan saisi seurata. Siitä, hyväksyykö maailman suurin saastuttaja Kiina tämän ehdotuksen, ei ole varmuutta.

- Tämä on askel oikeaan suuntaan, mutta tarvitaan vielä lisäaskelia, totesi Yhdysvaltain ilmastolähettiläsTodd Stern.

Sopu on löytymässä myös trooppisen metsäkadon torjunnasta. Trooppisten metsien hävitys tuottaa 12-25 prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä. Teollisuusmaat ovat luvanneet rahallista tukea kehitysmaille metsäkadon torjuntaan. Latinalaisen Amerikan maat tosin ovat epäilleet, että teollisuusmaat haluavat avustaa metsäkadon torjunnassa pelkästään sen takia, että ne saisivat vastineeksi päästöoikeuksia.

Lue myös:

    Uusimmat