Joka viides haluaa leikata kehitysyhteistyörahoja

Joka viides suomalainen haluaa leikata kehitysyhteistyön määrärahoja. Määrärahojen leikkaamista kannattavien määrä on kaksinkertaistunut viime vuodesta, selviää ulkoministeriön julkistamasta tutkimuksesta.

Kehitysyhteistyörahojen leikkaamista kannattaa useampi kuin niiden lisäämistä. Vielä viime vuonna useampi halusi lisätä määrärahoja.

Muutoksen taustalla on todennäköisesti kansainvälinen talouskriisi.

- Selvästi käy ilmi, että asenteet ovat koventuneet monessakin asiassa, esimerkiksi suhteessa maahanmuuttajiin ja muihin vähemmistöihin. Toisaalta täytyy muistaa, että neljä viidestä ei tue kehitysyhteistyön määrärahojen leikkauksia, ja itse laitan toivoni tähän osaan suomalaisista, sanoo Kirkon ulkomaanavun johtaja Antti Pentikäinen.

Pentikäinen sanoo, että taloudellisessa vaikeuksissa itse elävät ymmärtävät usein tuen tärkeyden. Moni rikas ihminen sen sijaan ei muista piittaa, sanoo Pentikäinen.

- He katsovat elämäänsä taloudellisesta näkökulmasta ja voivat ajatella, että leikkaukset pitää kohdistaa sinne, missä ne eivät koske itseä.

"Vastuu aiheuttamistamme seurauksista kannettava"

Pentikäisen mukaan niiden, jotka tukevat toisenlaisia arvoja, pitäisi nyt nousta vahvemmin esiin.

- Ratkaisevaa on nyt se, minkälaista keskustelua nyt ennen vaaleja käydään, koska poliitikot tekevät sitten äänestäjien tukemia päätöksiä. Nyt ennen vaaleja pyydän, että ne ihmiset tulevat esiin, jotka haluavat lievittää köyhyyttä ja sotia, joita maailmalla on, Pentikäinen vetoaa.

Toinen uusi asia kehitysavussa on Pentikäisestä ilmastonmuutos, joka tulee monin paikoin vaikeuttamaan maailman olosuhteita.

- Meidän, jotka olemme saaneet aikaan oman rikkautemme ja hyvinvointimme toimimalla niin, että luonnon olosuhteet vaikeutuvat, täytyy kantaa vastuu, hän sanoo.

Kirkon ulkomaanavun suurin avustuskohde on tällä hetkellä Haiti. Se antaa apua myös muun muassa Afganistaniin ja Sudaniin.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat