Joka toisessa suomalaiskodissa tietokone

Tilastokeskuksen mukaan 52 prosenttia kotitalouksista omisti elokuussa mikrotietokoneen. Internet-yhteys on joka kolmannessa kodissa. Tietokoneen käyttäjiltä kului viime vuonna tietokoneen parissa keskimäärin puolitoista tuntia vuorokaudessa.

Elokuussa 2001 mikrotietokone oli 52 prosentilla suomalaisista kotitalouksista. Internet-yhteys oli 36 prosentilla. Kahdessa vuodessa Internet-kotitalouksien osuus on kasvanut vain runsaat 10 prosenttiyksikköä. Puuttuvia kotiyhteyksiä voi kuitenkin korvata työ- tai opiskelupaikan yhteyksillä, sillä jo syksyllä 2000 noin 60 prosentilla 15 - 74-vuotiaista oli Internetin käyttömahdollisuus kotona, työssä, opiskelupaikalla tai muualla.

Matkapuhelin puolestaan oli yhdeksällä taloudella kymmenestä.

Tiedot sisältyvät Tilastokeskuksen Tiedolla tietoyhteiskuntaan lll -julkaisuun. Tietokoneen käyttäjiltä kului vuonna 2000 tietokoneen parissa keskimäärin puolitoista tuntia vuorokaudessa, kun päivittäistä vapaa-aikaa heillä oli 7,5 tuntia.

Tietotekniikkaan liittyvään aikuiskoulutukseen osallistui vuonna 2000 runsaat 400 000 henkeä eli 14 prosenttia 18 - 64-vuotiaista. Tietotekniikan koulutusta kaipasi peräti 26 prosenttia työvoimaan kuuluvista, kun esimerkiksi kielten koulutusta katsoi tarvitsevansa 14 prosenttia.

Yritysten Internet-kauppa vielä vähäistä

Kaikista yli viisi henkilöä työllistävistä yrityksistä 84 prosenttia käytti vuonna 2000 Internetiä ja lähes puolella oli omat Internet-kotisivut. 5-9 -hengen yrityksistä kuitenkin vain 36 prosentilla oli kotisivut, kun yli 100 henkeä työllistävistä yrityksistä kotisivut olivat 87 prosentilla. Kotisivujen kautta kauppaa kävi 12 prosenttia yrityksistä - yli sadan hengen yrityksistäkin vain joka viides ilmoitti tarjoavansa tavaroita tai palveluita verkon välityksellä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat