Joka toisella piikkihuumeenkäyttäjällä mielenterveysongelmia

Alustavien tutkimustulosten mukaan piikkihuumeita käyttävät ovat moniongelmaisia ja heillä on usein vakavia mielenterveysongelmia.

Piikkihuumeitä käyttävien terveydentila on yllättävänkin heikko ja mielenterveysongelmia on lähes joka toisella käyttäjällä. Valtaosa addikteista haluaisi irti aineista.

Tiedot selviävät ensimmäisestä laajasta piikkihuumeenkäyttäjien elämäntilannetta selvittävästä tutkimuksesta, josta nyt on saatu ensimmäiset alustavat tulokset. A-klinikkasäätiö, stakes ja kansanterveyslaitos selvittävät nyt ensi kertaa laajasti, keitä piikkihuumeenkäyttäjät ovat.

Käyttäjistä kaksi kolmannesta on miehiä, pääosin parikymppisiä. Valtaosalla on takanaan pelkkä peruskoulu, kolme neljästä on työttömänä ja kolmannes asuu tilapäismajoituksessa.

Elämä on sairaudentäyteistä. C-hepatiitti on joka toisella, hiv neljällä prosentilla. Joka toista vaivasivat vanhojen ihmisten vaivat tärinä, tuntohäiriöt ja hammasongelmat.

Mielenterveysongelmia on melkein joka toisella. - He kärsivät vierotusoiretuntemuksista, unihäiriöistä, ahdistuneisuudesta, masennuksesta, jopa psykoottisia tiloja esiintyy aika runsaasti, ylilääkäri Antti Holopainen Järvenpään sosiaalisairaalasta kertoo.

Kova lopettamishalu oli tutkijoille yllätys. Peräti yli puolet kertoi haluavansa päästä kuiville. Neljä viidestä olikin jossain vaiheessa hakenut apua. -Sen suhteen pitäisi tehdä aika paljon muutoksia meidän hoitojärjestelmässämme, että se hoitoon kiinnittyminen tulisi mahdolliseksi, Holopainen painottaa.

Tutkimukseen on tähän mennessä haastateltu 300 piikkihuumeenkäyttäjää Helsingistä, Turusta ja Tampereelta.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 03.04.2002)

Lue myös:

    Uusimmat