Joka neljännen lapsettomuus jää ikuiseksi mysteeriksi

Lapsettomuuden syy voi jäädä arvoitukseksi, vaikka Suomi onkin hedelmöityshoidoissa maailman kärkimaita.

Selvää lääketieteellistä syytä ei löydetä noin neljänneksessä tapauksista, joissa pari kärsii tahattomasta lapsettomuudesta, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkija Reija Klemetti.

– Muuten tahattoman lapsettomuuden syyt jakaantuvat melko tasaisesti naisten ja miesten sekä molempien kesken, Klemetti kertoo.

Yleisiä tahattoman lapsettomuuden syitä ovat naisen ovulaation puute sekä miehen siittiöiden vähäinen määrä tai huono laatu.

– Näihin vaikuttavat muun muassa elintavat, liikunnan puute tai liian suuri liikunnan määrä sekä esimerkiksi anabolisten steroidien käyttö, Klemetti listaa.

Kansanterveydellisesti tahaton lapsettomuus on suuri ongelma, sillä viidesosa pareista on jossain elämänsä vaiheessa kärsinyt siitä. Ensimmäisenä yritysvuotena noin 60 prosenttia pareista tulee raskaaksi, kolmessa vuodessa luku nousee jo 90 prosenttiin. Tosin todennäköisyydet laskevat naisen iän mukaan ja erityisen nopeasti, jos nainen on yli 35-vuotias.

Monia vaihtoehtoja 

Lapsettomuudesta kärsivällä parilla on useita keinoja saada apua. Varsinaiset hedelmöityshoidot ovat fyysisesti ja henkisesti melko raskaita, joten Klemetti haluaisikin nostaa myös muut vaihtoehdot esille heti hoitoja harkittaessa. 

– Adoptio ja sijaisperheenä toimiminen pitäisi ottaa harkintaan heti alusta asti. Silti monilla biologisen lapsen saamisen tarve on kova, Klemetti myöntää.

Turun yliopistollisessa keskussairaalassa lapsettomuutta on hoidettu vuodesta 2008 alkaen myös kiveskirurgialla. Paikallispuudutuksessa tehtävässä leikkauksessa siittiöitä etsitään suoraan miehen kiveksistä. Osastonylilääkäri Antti Perheentupa kertoo, että leikkaus sopii sellaisille miehille, joiden spermassa ei ole ollenkaan siittiöitä.

– Yli 40 prosenttia leikatuista on saanut avun, ja keinohedelmöityksessä käyttökelpoisia siittiöitä on löytynyt. Leikkausten määrät ovat kasvaneet koko ajan, Perheentupa sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat