Joka kymmenes ravintola hyötynyt tupakkalaista

Matkailu- ja ravintolapalvelut ry:n jäsenkyselyn mukaan menestyneitä ovat etenkin sellaiset ravintolat, jotka ovat saaneet tupakointia koskevan siirtymäajan.

Kesän alussa voimaan tullut tupakkalaki on tuoreen kyselyn mukaan lisännyt joka kymmenennen ravintolan myyntiä. Matkailu- ja ravintolapalvelut ry:n jäsenkyselyn mukaan menestyneitä ovat etenkin sellaiset ravintolat, jotka ovat saaneet tupakointia koskevan siirtymäajan.

Kyselyyn vastanneista yrityksistä vajaassa kolmanneksessa liikevaihto on kuitenkin vähentynyt lain vuoksi. Laki on vaikuttanut kielteisesti etenkin pubeihin ja seurusteluravintoloihin. Sen sijaan ruokaravintolat eivät ole kärsineet laista.

- Ulkomailta saatuihin kokemuksiin verrattuna lain vaikutus pubien ja seurusteluravintoloiden liikevaihtoon on ollut ennakoitua suurempaa. Kehitys on ollut samantyyppistä lähinnä Norjassa, jossa lainmuutos vaikutti ensin kielteisesti, mutta vuoden parin jälkeen myynnin kehitys palasi kasvu-uralle, MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi kertoi maanantaina.

Lailla ei ole ollut vaikutusta noin kahteen kolmasosaan yrityksistä. Työvoiman käyttöä laki on vähentänyt noin 15 prosentissa yrityksistä.

Marras-joulukuussa tehtyyn kyselyyn vastasi 550 yritystä. Niistä vajaa kolmannes oli pubeja ja seurusteluravintoloita, vajaa kaksi kolmannesta ruokaravintoloita ja hotellien ravintoloita ja loput discoja sekä yökerhoja.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat