Joka kolmas yhdeksäsluokkalainen juo väkeviä

Jopa kolmasosa peruskoulun yhdeksäsluokkalaisista juo väkeviä, käy ilmi Stakesin tuoreesta tutkimuksesta. Viime vuonna tehdyssä tutkimuksessa 30 prosenttia 15-16-vuotiaista pojista ja tytöistä vastasi juoneensa väkeviä alkoholijuomia edeltävän kuukauden aikana.

Kansanterveyslaitoksen tutkimusprofessori Mauri Marttunen huomauttaa, että väkevän alkoholin juominen altistaa herkemmin tapaturmille kuin esimerkiksi keskioluen käyttö.

- Väkevillä on vaikutusta siihen, miten nopeasti juopuu ja miten syvästi juopuu. Erilaiset nuorten väkivaltaiset tapahtumat eli väkivallan teot tai sen uhriksi joutumiset liittyvät usein päihtymistilaan, Marttunen kertoo.

Olut on yhä poikien suosituin juoma ja siideri tyttöjen. Tutkimuksen mukaan peruskoulun yhdeksännellä luokalla olevista pojista edeltävän 30 päivän aikana olutta oli juonut 43 prosenttia ja tytöistä siideriä vastaavana aikana 39 prosenttia.

- Väkevien saamiseen joutuu näkemään enemmän vaivaa kuin keskioluen tai siiderin hankkimiseen, Marttunen muistuttaa.

Tyypillistä nuorten alkoholinkäytölle on, että samalla kerralla juodaan monia eri laatuja. Mitä enemmän juodaan, sitä useampia juomia on mukana.

- Käytettävällä aineella ei sinällään ole suurta merkitystä terveydelle, vaan eniten vaikuttaa määrä absoluuttisena alkoholina, Marttunen arvioi.

Suomessa väkevissä on alkoholia yli 22 prosenttia ja niiden ostamiseen asetettu ikäraja on 20 vuotta.

Ulkona juomisella omat vaikutuksensa

Kun nuoret juovat itsensä humalaan, se tapahtuu useimmiten ulkona tai jonkun toisen kotona. Ei ole harvinaista, että illanvietoissa käytetään melko runsaasti väkijuomia.

Stakesin tutkimuksen mukaan viime juomakerralla kuusi annosta tai enemmän oli pojista juonut lähes 40 prosenttia ja tytöistä miltei 30 prosenttia.

Stakesin erikoistutkija Esa Österberg näkee, että osa nuorten humalajuomisesta selittyy kokemattomuudella, koska alkoholin vaikutuksia ei aina kovin hyvin tunneta.

- Humalajuominen on hallitsevampaa kuin alkoholin ateriakäyttö, koska kadulla ei mitenkään helposti piknikkiä syödä, vaan siellä vain juodaan, Österberg sanoi.

Österbergin mukaan humalajuomista yhdellä kerralla saattaa jopa lisätä se, että se tapahtuu vanhempien silmiltä piilossa.

- Vaihtoehtoina on joko juoda kaikki juomat tai kaataa loput kadulle, koska kotiin niitä ei voi viedä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat