Joka kolmas kuudesluokkalainen ei osaa uida: "Järkyttävä tilanne"

Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitto on huolissaan suomalaisten uimataidosta. Viime vuonna tehdyn tutkimuksen mukaan 72 prosenttia kuudesluokkalaisista lapsista osaa uida. Aikuisista uimataitoisia on 68 prosenttia.

– Onhan tilanne järkyttävä, jos kuudesluokkalaisista kolmasosa ei ole uimataitoisia ja yksi prosentti on täysin uimataidoton, SUH:n toiminnanjohtaja Pärla Salomaa päivittelee.

Salomaan mukaan tilannetta selittää osaltaan koulujen resurssien heikentyminen. Liiton saaman palautteen mukaan monet koulut laiminlyövät uimahallikäyntejä säästösyistä.

– On erittäin valitettavaa, että taloudellisilla syillä perustellaan tällaisen tärkeän kansalaistaidon laiminlyönti opetuksessa, Salomaa ripittää päättäjiä ja kouluja.

Hyviäkin esimerkkejä onneksi löytyy. Oulun kaupunki havahtui vuosituhannen vaihteessa huolestuttaviin uimataitotietoihin ja alkoi panostaa koululaisten opetukseen. Tällä hetkellä kaupungin kuudesluokkalaisista peräti 93 prosenttia on uimataitoisia.

Muualla maassa koulujen lisäksi myös vanhemmilla on tarve tutkailla itseään peilistä. Opetussuunnitelmassa puhutaan kuudesta uimaopetustunnista lukuvuodessa, joten vaikka koulut noudattaisivatkin opetussuunnitelmaa, olisi uimaopetus koulun tarjoamalla opetusmäärällä riittämätön.

– Sillä määrällä ei voi oppia uimaan. Vastuu opetuksesta on ensi-sijaisesti vanhemmilla, Salomaa korostaa.

Katso uimaopettaja Laura Häkkisen haastattelu (Seitsemän uutiset 4.7.2012)

Lue myös:

    Uusimmat