Mainos

Joissain kunnissa jopa 45 prosenttia tuloista tulee erilaisina tukina

Monessa kunnassa iso osa kuntalaisten bruttotuloista koostuu pelkistä tulonsiirroista, kuten eläkkeistä, työttömyys- ja toimeentuloturvasta sekä lapsilisistä.

Mitä tummempi kunta kartalla on, sitä suuremman osuuden tulonsiirrot haukkaavat kunnan asuntokuntakohtaisista bruttotuloista. Klikkaamalla kuntaa saat siitä lisätietoa.

Asuntokunnan muodostavat kaikki samassa asuinhuoneistossa vakinaisesti asuvat henkilöt. 

Kartta perustuu Tilastokeskuksen tuoreimpiin tietoihin, jotka ovat vuodelta 2013.

Erityisesti pienten bruttotulojen kunnat erottuvat joukosta. Pahin tilanne on Kivijärvellä, Puolangassa ja Sallassa, joissa tulonsiirroista muodostuu jopa 45 prosenttia asuntokuntien bruttotuloista. Rautavaaralla, jossa keskimääräitset asuntokuntakohtaiset bruttotulot ovat maan pienimmät, prosentti on 44.

Bruttotulojen ja tulonsiirtojen hyvässä suhteessa bruttotulokuningas Kauniainen tulee kakkosena. Sen edelle kirii pieni Jomalan kunta Ahvenanmaalla, jossa tulonsiirtojen osuus bruttotuloista on 17 prosenttia. Kauniaisissa suhde on 18 prosenttia. Keskikokoisten tulojen kunnissa tulonsiirtojen osuus bruttotuloista kieppuu reilun 30 prosentin tienoilla.

Koko maa huomioituna tulonsiirtojen osuus asuntokuntien bruttotuloista on 28 prosenttia.

Mainos

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.