Johtavat teollisuusmaat kokoontuvat Denverissä

Johtavat teollisuusmaat aloittavat tänään kokouksensa Denverissä. Kokouksessa on mukana myös Venäjä. Kokouksen asialistalla on tuttuja teemoja talouskasvusta demokratian vaalimiseen. Yksi kokouksen tavoitteista on saada lopullinen hyväksyntä Tshernobylin ydinvoimalan sulkemiselle.

Denverissä Yhdysvalloissa on liput hinattu salkoihin sen merkiksi, että G8-maiden kokous alkaa tänään. G7-maiden lippujen rinnalle on noussut tänä vuonna myös Venäjän lippu - Venäjä osallistuu läntisten teollisuusmahtien kokoukseen nyt ensimmäistä kertaa lähes täysivaltaisena jäsenenä.

Japani haluaa kuitenkin pitää Venäjän sivussa G7-ryhmän talouskeskusteluista. Syynä on maiden välinen kiista Kuriilien saarista. Japanin pääministeri keskustelee kiistasta Venäjän presidentin Boris Jeltsinin kanssa tänään aamulla.

Asialistalla maailmankauppa

Vuosittaisen kokouksen asialistalla ovat talousasioista muuan muassa maailmankauppa ja talouskasvu. Valuuttakursseista ei kokouksessa juuri odoteta keskusteluja. Saksa on korostanut, että sen päätavoite on saada lopullinen siunaus Tshernobylin ydinvoimalan sulkemiselle.

Presidentti Bill Clinton ylisti Yhdysvaltojen taloutta maailman johtavien teollisuusmaiden kokouksen aattona. Clintonin mielestä maan harjoittama talouspolitiikka soveltuu malliksi muulle maailmalle. OECD:n tuoreimpien tietojen mukaan esimerkiksi Yhdysvaltain työttömyysaste on viisi prosenttia ja budjettivaje vain hieman yli prosentin kansantuotteesta.

Talousasioiden ohella valtioiden johtajat keskustelevat myös Naton laajentumisesta. Venäjä on lisäksi ilmaissut kokouksen alla huolensa siitä, miten Itä-Euroopan maiden liittyminen Euroopan unioniin vaikuttaisi Venäjän talouden kehittymiseen.
(MTV3/Leena Laakso)

Lue myös:

    Uusimmat