Johtavat poliitikot alkavat paljastaa toisen kierroksen aikeitaan

Useat johtavat poliitikot ovat viime päivinä kertoneet presidentinvaalien toisen kierroksen äänestysaikeistaan. Paavo Lipponen (sd.) on kertonut näkemyksensä sosiaalisessa mediassa.

– Muista äänestää! Paavo Lipponen kehottaa kaikkia käyttämään äänioikeuttaan presidentinvaalien toisella kierroksella ja aikoo itsekin äänestää, hän ilmoitti perjantaisissa Facebook- ja Twitter-viesteissään.

Lipponen ei ollut halukas kommentoimaan STT:lle äänestämistään enempää, vaikka julkisuudessa ehdittiin jo esittää arvioita siitäkin, että hän ei äänestäisi toisella kierroksella lainkaan.

Myös perussuomalaisten Timo Soinin näkemyksistä on ollut lievää epäselvyyttä. Soini ilmoitti alun perin, että aikoo julkistaa äänestyskäyttäytymisensä vasta toisen kierroksen vaali-iltana äänestyspaikkojen sulkeuduttua. Sittemmin hän on todennut, että sekaannus johtui huonosta ruotsin kielen taidosta. Perjantaisessa blogissaan hän kertoi äänestäneensä ennakkoon Sauli Niinistöä (kok.).

– Ääni on Sauli Niinistölle - ei kokoomuksen politiikalle.

Soini huomauttaa, että perussuomalaisilla on oikeus, jopa velvollisuus, äänestää omantuntonsa mukaisesti.

Toiselta kierrokselta niukasti pudonnut Paavo Väyrynen (kesk.) ei ole julkisesti ottanut kantaa toiseen kierrokseen. Paavo Arhinmäki (vas.) on ilmaissut tukensa Pekka Haavistolle (vihr.). Kristillisten Sari Essayah kertoi loppuviikolla äänestävänsä Niinistöä. Eva Biaudet (r.) ei lauantai-iltapäivään mennessä vastannut STT:n kommenttipyyntöön.

Yksikään puolue ei ole antanut julkista suositusta äänestämiseen, eivätkä ensimmäisen kierroksen pudonneet ehdokkaat ole niin sanotusti testamentanneet saamiaan ääniä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat