Johtajat pitävät isien vanhempainvapaita hyväksyttävinä

Kannustamista vanhempainvapaille ei kuitenkaan mielletä sitouttamis- tai kilpailuvaltiksi.

Isien pitämiin vanhempainvapaisiin suhtaudutaan työpaikoilla myönteisesti, kertoo tuore päättäjäkysely. Tästä huolimatta etenkään ylin johto ei miellä vanhempainvapaata valtiksi työntekijöiden sitouttamisessa.

Tiedot käyvät ilmi sosiaali- ja terveysministeriön perhevapaakampanjaan liittyvästä tutkimuksesta. Sen mukaan kahdeksan kymmenestä vastaajasta pitää perheen ja työn yhteensovittamista niin miesten kuin naisten tehtävänä. Alle joka kolmas on kuitenkin sitä mieltä, että miesten pitämä vanhempainvapaa voi vaikuttaa yrityksen tulokseen positiivisesti.

Sitouttamisvalttina vapaata pitää noin 40 prosenttia vastaajista, ylimmästä johdosta viitisen prosenttia vähemmän.

Perhevapaakampanjan projektipäällikkö Miia Eloranta on tuloksesta todella yllättynyt.

-Tutkimusten mukaan perhe ja vapaa-aika ovat ihmisille yhä tärkeämpiä.

Hän kuitenkin uskoo, että tilanne muuttuu.

-Yleensä kestää aikansa ennen kuin tietyt asiat lyövät läpi. Esimerkiksi työterveyshuoltohan on yksi esimerkki, joka on varmasti muuttunut siitä, kun se on tullut lakisääteiseksi. Uskon, että tässä on ihan sama asia. Mitä suurempi työvoimapula tulevaisuudessa tulee, sitä enemmän ruvetaan miettimään erilaisia keinoja työntekijöiden sitouttamiseksi.

Perhevapaiden tuntemus vaihtelee

Suhtautumiseen saattaa vaikuttaa myös perhevapaiden tuntemus. Yrityksissä ei välttämättä tiedetä, että isä voi pitää kokonaan vanhempainvapaan tai että se voidaan jakaa tasan vanhempien kesken.

-Tietoisuus ei ole vielä perheissäkään sataprosenttinen, niin miten se voisi olla työpaikoilla, jos itsellä asia ei ole ajankohtainen, Eloranta toteaa.

Tutkimuksen mukaan vanhempain-, isyys- ja hoitovapaan käsitteiden erot tunnetaan parhaiten naisten keskuudessa, julkisella sektorilla ja yritysten koon perusteella suuryrityksissä.

Vanhempainvapaaseen suhtaudutaan erityisen myönteisesti julkisella sektorilla. Siellä 97 prosenttia vastaajista pitää sitä hyväksyttävänä.

Lähes kaikki suomalaisisät pitävät 18 päivän mittaisen isyysvapaan äidin ollessa äitiys- tai vanhempainvapaalla. Vuosittaisesta lähes 60 000 isästä kuitenkin vain 10,5 prosenttia pitää vanhempainvapaata, joka on vapaasti jaettavissa vanhempien kesken.

Isät perhevapaalle -kampanjaan liittyvään tutkimukseen vastasi yli 1500 yritysten ja yhteisöjen ylimmän johdon edustajaa sekä henkilöstö- ja viestintäpäättäjää. Tutkimus lähetettiin sähköpostitse.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat