John F. Kennedyä muistettiin Dallasissa

Dallasissa, Teksasissa on vietetty 50 vuotta sitten murhatun Yhdysvaltain presidentin John F. Kennedyn muistojuhlaa.

Tuhannet dallasilaiset olivat kokoontuneet Dealey Plazalle, paikkaan jossa murha tapahtui. Tilaisuus oli ensimmäinen kaupungissa koskaan järjestetty virallinen Kennedyn muistoksi järjestetty tapahtuma. Ne jotka eivät mahtuneet aukiolle, saivat seurata tilaisuutta eri puolille kaupunkia sijoitetuilta näytöiltä.

Sateisessa ja koleassa säässä pidetty tilaisuus oli hillitty. JFK:n muistoa kunnioitettiin hiljaisella hetkellä, ja kirkonkellot soivat koko kaupungissa. Kennedyn elämäntyötä muistettiin siteeraamalla hänen puheitaan.

Dallasin pormestari Michael S. Rawlings kuvaili omassa puheessaan kuinka kaikki muuttui 50 vuotta sitten ammuttuihin laukauksiin. 

– Tuntuu kuin olisimme kasvaneet aikuisiksi tuona päivänä. Meidän kaikkien yhteinen sydämemme särkyi, Rawlings sanoi.  

John F. Kennedyn muistoa on kunnioitettu tänään kaikkialla Yhdysvalloissa.  Presidentti Barack Obaman kehotuksesta liput ovat olleet puolitangossa koko maassa. 


Lue myös:

    Uusimmat