Johannesburgin kokous pyörähti käyntiin

Vuosikymmenen tärkein YK:n ympäristökokous on käynnistynyt Johannesburgissa, Etelä-Afrikassa.

YK:n valtaisa kestävän kehityksen huippukokous alkaa tänään Etelä-Afrikassa.

YK:n kestävän kehityksen huippukokous alkoi virallisesti tänään, kun eri valtioiden poliittiset valtuuskunnat istuivat neuvottelupöytiin tavoittelemaan sopua kestävän kehityksen tulevaisuudesta.

Neuvotteluissa hierotaan sopua 10-15-vuotisesta toimintaohjelmasta, jonka avulla kestävää kehitystä siirrettäisiin periaatteista käytäntöön.

Poliittisten neuvottelujen alkua varjostivat edelleen auki olevat kiistat maailmankaupan säännöistä ja kestävän kehityksen investointien rahoituksesta. Mikäli niistä ei saavuteta yksimielisyyttä, saattavat myös toimintaohjelman tavoitteet köyhyyden vähentämiseksi ja luonnonvarojen käytön rajoittamiseksi jäädä sopimatta.

Ristiriitoja ei saatu ratkaistuiksi viikonloppuna aloitetuissa virkamiesneuvotteluissa, mutta niitä on tarkoitus jatkaa alkuviikon ajan virallisten poliittisten neuvottelujen ohella.

Toimintaohjelman lisäksi Johannesburgin neuvotteluissa työstetään muun muassa uutta poliittista julistusta kestävän kehityksen tulevaisuudesta.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-DPA)

(Yhdeksän uutiset 26.08.2002)

Lue myös:

    Uusimmat