Johanna Korhonen Lapin Kansan johtoon

Lapin Kansan päätoimittajaksi on valittu Journalistiliiton Journalisti-lehden päätoimittaja Johanna Korhonen, 40. Hän aloittaa työnsä Rovaniemellä joulukuun puolivälissä.

Korhonen seuraa tehtävässä Heikki Tuomi-Nikulaa, joka jää eläkkeelle vuoden lopussa.

Alma Median toimitusjohtajan Kai Telanteen mukaan Korhosen valttina on kokemus.

-Korhonen on monipuolinen journalisti sekä osaava verkkomedian kehittäjä. Hänellä on paljon annettavaa paitsi Lapin Kansalle myös konsernin kaikkien sanomalehtien yhteisiin kehittämishankkeisiin, Telanne sanoo yhtiön tiedotteessa.

Johanna Korhonen katsoo, että maakuntalehden ensisijaisena tehtävänä on palvella oman alueensa ihmisiä.

-Lukijoiden tarpeisiin vastaaminen on syy siihen, miksi journalismia ylipäätään tehdään. Meidän ei hirveästi tarvitse välittää teknisestä jakeluvälineestä, kunhan meillä on kirkkaana mielessä se, että meidän työmme on tuottaa viestejä ihmisille, Korhonen sanoo.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat