Joesta löytyi haisevaa ainetta ja kuolleita kaloja – poliisi epäilee maatiloja ympäristörikoksesta

Poliisi kertoo, että se on selvittänyt epäillyn ympäristörikoksen, jossa Nurmonjoella ja sen sivujoella Lehmijoella kuoli poikkeuksellisen paljon kaloja.

Joesta löydettiin runsaasti tuntematonta ainetta, joka haisi voimakkaasti ja oli muuttanut veden sameaksi ja tummanruskeaksi.

Poliisin mukaan joesta otettiin useita näytteitä viranomaisten toimesta. Vahingon vaikutusalueella myös sähkökoekalastettiin.

Paikallisen ELY-keskuksen asiantuntija kertoo poliisille, että kalat kuolivat hapenpuutteen seurauksena. Näytteiden perusteella jokivesi muuttui aineen vuoksi hapettomaksi Lehmijoessa ja Nurmonjoessa Hirvijärven tekojärvelle saakka. Vaikutusalue oli noin 20-30 kilometriä.

Maatalouspäästöt aiheuttivat vahingon

Poliisin esitutkinnan ja otettujen näytteiden perusteella poliisi epäilee, että aine oli päätynyt jokeen läheiseltä maatilalta. Joen tilaa tutkiessa poliisi aloitti myös toisen esitutkinnan ympäristön turmelemisesta, jonka perusteella Lehmijoen saastuttamisesta epäillään myös toista maatilaa.

Poliisin mukaan epäillyt ovat kiistäneet syyllistyneensä tahalliseen ympäristön turmelemiseen. Heidän mukaansa päästöt ajautuivat jokeen runsaiden sateiden seurauksena. Sateiden vuoksi maatalouden päästöt joutuivat ojiin ja sitä kautta Lehmijokeen. 

Epäillyt ympäristörikokset siirtyvät nyt syyteharkintaan Pohjanmaan syyttäjävirastolle.


Lue myös:

    Uusimmat