Hurja takaa-ajo Joensuussa – takaa-ajettu ajoi kovaa ylinopeutta ja kurvaili jalkakäytävillä

Itä-Suomen poliisilaitoksen partio ajoi takaa henkilöautoa Joensuun alueella noin 85 kilometrin matkan eilisiltana.

Partio yritti pysäyttää edellä kulkeneen henkilöauton taajama-alueella, mutta henkilöauto kiihdytti karkuun. 

Poliisin mukaan henkilöauto kulki taajamassa jopa 120 kilometrin tuntinopeutta. Kantatiellä ajonopeus nousi yli 200 kilometriin tunnissa. 

Takaa-ajettu kurvaili välillä myös kevyen liikenteen väylillä. Muut tienkäyttäjät joutuivat jarruttelemaan ja tekemään väistöliikkeitä välttääkseen törmäyksen.

Poliisi sai auton lopulta pysäytetyksi käyttämällä piikkimattoa. Pakenevasta ajoneuvosta puhkesivat piikkimattoon ajamisen seurauksena aluksi oikeanpuoleiset renkaat. Renkaiden puhkeamisesta huolimatta ajoneuvo jatkoi matkaa pysähtymättä. Loppumatkan auto kulki alusta maata viistäen etuosa pelkkien vanteiden varassa.

Kukaan ei loukkaantunut takaa-ajossa hurjista tilanteista huolimatta.

Kuljettaja oli noin 30-vuotias mies. Kyydissä oli lisäksi kaksi naista. 

Poliisi selvittää, oliko kuljettaja päihtynyt. 

Kuljettajaa epäillään ainakin törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta.  

Sama auto pakeni poliisipartioita kaksi kertaa aikaisemmin eilisen aikana Joensuun alueella. Kiinniotetun henkilön osuutta aikaisempiin tapahtumiin selvitellään.

Lue myös:

    Uusimmat